Säässä tapahtuu alkuviikolla käänne kohti viileämpää, sääpalvelu Foreca kertoo.
Maanantaina maan etelä- ja keskiosiin on luvassa paikoitellen sateita. Pohjanmaalla ja Lapissa päästään nauttimaan enimmäkseen selkeistä keleistä.
– Päivälämpötila on etelän sateissa 6–10 astetta, maan keskiosassa 7–13 astetta ja pohjoisessa on enimmäkseen 0–6 astetta. Pohjois-Lapissa lämpötila jää paikoin vähän pakkasen puolelle, Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo blogissa.
Sateet loppuvat illalla. Tiistaina sää on suuressa osassa maata poutainen.
– Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 7–12 astetta, pohjoisessa 1–7 astetta; Pohjois-Lapissa on paikoin muutama pakkasaste päivälläkin. Iltaa kohden Lappiin leviää lännestä lumi- ja räntäsateita, Käsivarren Lapissa lunta sataa jo päivällä. Kertymä jää pariin senttimetriin, Rinne ennustaa.
Sää jatkuu pilvisenä ja osittain sateisena myös keskiviikkona. Maan pohjoisosissa on tiedossa myös räntä- ja lumisateita.
– Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila jää pilvisillä ja sateisilla alueilla 5–10 asteeseen, aurinkoisilla alueilla on 10–13 astetta. Pohjoisessa lämpötila on 0–4 astetta, Pohjois-Lapissa pysytään paikoin yhä pakkasella, Rinne ennustaa.
Loppuviikolla sää viilenee entisestään. Rinteen mukaan torstaina lämpötilat ovat jäämässä koko maassa alle kymmeneen asteeseen. Viikonloppuna on luvassa myös paikallisia vesi- tai lumiraekuuroja. Maan pohjoisimmissa osissa sateet voivat tulla myös lumena.