Sää muuttuu talvisemmaksi tällä viikolla, ilmenee tuoreesta Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen kuukausiennusteesta.
– Ennusteen mukaan seuraavat neljä viikkoa ovat keskilämpötilaltaan lähellä keskimääräistä tai vähän keskimääräistä lauhempia. Myöskään sademäärissä ei näy kovin suuria poikkeamia tavanomaisista, toteaa Forecan meteorologi Joonas Koskela blogissa.
Kuluva viikko lähti Koskelan mukaan käyntiin hyvin lauhana.
– Pohjoisesta alkaen sää kuitenkin kylmenee melko nopealla tahdilla niin, että jo tiistai-iltaan mennessä lämpötila painuu eteläistä Suomea myöten pakkasen puolelle. Ennen pakastumista maan etelä- ja keskiosan yli liikkuu vesi- ja lumisateita. Eteläänkin saadaan tiistain kuluessa ohut lumipeite. Tämän viikon ennusteissa ei tällä hetkellä näy mitään isompia lauhtumisia, joten lumet voivat pysyä maassa ainakin ensi viikolle asti, mikäli ennuste toteutuu, Koskela toteaa.
Tuore kuukausiennuste ulottuu 23. joulukuuta eli jouluviikolle asti. Tällä hetkellä ennuste näyttää Suomeen tavallista lauhempaa säätä.
– Jouluviikolla Suomeen muodostuu signaali keskimääräistä lauhemmasta säästä. Ennusteen mukaan jouluviikolla Pohjois-Euroopassa vallitsevat keskimäärin etelänpuoleiset ilmavirtaukset. Sademäärässä ei näy juurikaan poikkeamia tavanomaisesta, mutta paikoin sateita voi tulla hieman tavanomaista enemmän. Ennuste on kuitenkin jo erittäin epävarma, Koskela toteaa.
Uusi kuukausiennuste: Talvisempaa säätä tällä viikolla – katso ennuste jouluviikolle asti! – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/1FEeE13GeE #forecasuomi #sää #joulukuu
— Foreca Suomi (@forecasuomi) December 3, 2024