Kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoo, että sähkön vuorokausimarkkinat siirtyvät 15 minuutin kaupankäyntijaksoon kesäkuussa 2025. Nykyisin hinta on muodostettu tunnin tarkkuudella.
Siirtyminen 15 minuutin kaupankäyntijaksoon on Fingridin mukaan merkittävä virstanpylväs Euroopan sähkömarkkinoiden kehityksessä.
Eurooppalaiset kantaverkkoyhtiöt ja sähköpörssit ovat sopineet siirtymän ajankohdaksi 11. kesäkuuta 2025 arvioituaan uudelleen yhteisiä testaus- ja käyttöönottosuunnitelmia.
Siirtyminen 15 minuutin kaupankäyntijaksoon edesauttaa uusiutuvan energian osallistumista sähkömarkkinoille sekä lisää markkinoiden tehokkuutta ja joustavuutta.
Varttimarkkinoiden odotetaan parantavan sähköjärjestelmän sopeutumista energiantuotannon ja -kulutuksen vaihteluun sekä tarkentavan hinnanmuodostusta.
Sähkösopimusten hintoja vertaileva Nodesk kertoo sivuillaan, että siirtyminen varttihintaan tuntihinnan sijasta ei ole suuri muutos pörssisähköasiakkaalle. Enemmänkin se tarjoaa mahdollisuuksia ”lisähifistelyyn” sähkön käytön kanssa, kun hinta voi nousta ja laskea neljä kertaa tunnissa. Nousuista ja laskuista oletetaan kuitenkin tulevan aiempaa loivempia, kun joustoa on enemmän.