Nuori kauppakeskus Kiviksessä Vantaalla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Saitko Kelalta tällaisen kirjeen? Opintotukesi on vaarassa

Yli 20000 opiskelijaa joutuu antamaan selvityksen opintojensa etenemisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kela on nyt lähettänyt selvityspyynnön noin 5 600 toisen asteen opiskelijalle ja noin 14 600 korkeakouluopiskelijalle, joiden opinnot eivät ole edistyneet riittävästi lukuvuonna 2023–2024. Jos opiskelija on luopunut Kelan lähettämästä paperipostista, hän saa selvityspyynnön vain Omakelaan.

Lukuvuonna 2023–2024 opintotuen saajia oli yhteensä noin 278 000 eli vain noin seitsemän prosenttia opiskelijoista saa selvityspyynnön.

– Opiskelijat edistyvät opinnoissaan pääsääntöisesti hienosti. Jos kuitenkin selvityspyynnön saa, siihen kannattaa vastata ja kertoa myös niistä syistä, jotka ovat olleet vaikuttamassa opintojen hidastumiseen. Me Kelassa ymmärrämme kyllä, että aina opinnot eivät välttämättä suju ja etene sillä tahdilla, mitä opiskelija on ehkä itsekin toivonut, kertoo Kelan opintotukiryhmän suunnittelija Anne Jääskeläinen tiedotteessa.

Opintojen katsotaan edistyneen riittävästi, jos korkeakouluopiskelija on suorittanut keskimäärin vähintään 5 opintopistettä tukikuukautta kohti ja lisäksi lukuvuoden aikana vähintään 20 opintopistettä. Kela ottaa huomioon kaikki suomalaisista korkeakouluista kertyneet opintosuoritukset. Myös keskeytyneiden opintojen opintosuoritukset otetaan huomioon. Toisen asteen osalta riittävä opintojen edistymisen raja on 20 opinto- tai osaamispistettä lukuvuodessa.

Selvityspyynnön saaneen opiskelijan kannattaa tarkistaa ensin, onko kaikki hänen opintosuorituksensa kirjattu opintorekisteriin. Jos opintorekisteristä puuttuu tietoja, opiskelijan kannattaa pyytää oppilaitosta merkitsemään puuttuva suoritus rekisteriin ja kertoa siitä vastauksessaan.

Jos opiskelijan opinnot ovat hidastuneet muusta syystä mutta hidastumiselle on hyväksyttävä syy, opiskelijan täytyy kertoa vastauksessaan, mikä syy on. Hyväksyttävä syy voi olla esimerkiksi oma tai läheisen henkilön sairaus, muu vaikea elämäntilanne tai erityisen laajan opintokokonaisuuden tekeminen.

Toisen asteen opiskelijoiden pitää vastata selvityspyyntöön viimeistään 4. lokakuuta 2024 ja korkeakouluopiskelijoiden viimeistään 25. lokakuuta 2024. Vastauksen voi lähettää Omakelan kautta. Jääskeläinen kannustaa opiskelijoita vastaamaan selvityspyyntöön mahdollisimman pian.

– Mitä nopeammin opiskelija vastaa selvityspyyntöön, sitä nopeammin hän saa myös tietää, jatkuuko opintotuen maksaminen myös ensi vuonna, jolloin oman talouden suunnittelukin on helpompaa.

Jos opiskelija ei vastaa selvityspyyntöön tai hänen esittämäänsä syytä ei voida hyväksyä, Kela lakkauttaa opiskelijan opintotuen 1. tammikuuta 2025 alkaen. Tukea voi kuitenkin hakea uudelleen, kun opinnot ovat edistyneet riittävästi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)