Monet historian näkyvät yhteistyöasetelmat ovat perustuneet jo syntyessään petokseen. Ensimmäisen maailmansodan hävinnyt Saksa nöyryytettiin henkisesti ja aineellisesti niin, ettei sen olisi pitänyt nousta enää koskaan jaloilleen. Suomessa ja suomen kielellä tuon ajan kahden hylkiövaltion – Saksan ja Neuvostoliiton – vuosien 1922-1941 välistä yhteistyötä ei ole paljoa eikä näkyvästi tuotu esiin.
Katkerana Suomessa on kerrattu tuon liki kaksikymmentä vuotta kestäneen diktatuurien veljeilyä ja sen viimeistä hikihelmeä syyksi Stalinin yritykseen miehittää Suomi, talvisotaan. Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin niin sanotun Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salainen lisäpöytäkirja on ollut Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän vaikeata tunnustaa petokseksi. Se laukaisi Saksan ja Neuvostoliiton suorittamat interventiot naapurimaihinsa.
Eversti evp. Ari Rautalan ja historiantutkija Antero Uiton teos Epäpyhä liitto on tänä päivänä vähemmän kunniakasta luettavaa Venäjän näkökulmasta. Nyt etsiessään natseja Ukrainasta ja palvoessaan Stalinin perintöä Vladimir Putin todistaa motivaationsa hyökkäykseen paljaaksi petokseksi.
Samalla molempien valtioiden menettelytavat ja aatteellinen pohja 1930-luvulla osoittautuvat yhtäläisiksi. Natsismi ja kommunismi osoittautuvat toistensa peilikuviksi, vaikka lopulta joutuivatkin keskinäiseen kohtalokkaaseen sotaan. Tänään Venäjä veljeilee Pohjois-Korean kanssa.
Neuvostoliiton ja Saksan – myöhemmin natsi-Saksan – välinen yhteistyö lujitti kumpaisenkin taloudellista ja sotilaallista nousua. Se vahvisti Saksaa niin, ettei se pian piitannut Versaillesin rauhansopimuksesta laisinkaan.
Maat vaihtoivat tietoa kaikilla sotateknologian alalla: koulutuksen, ilma- ja panssariaseen, kemiallisen sodankäynnin, merivoimien suhteen. Maat vastaanottivat vierailevia asiantuntijoita, jakoivat osaamistaan niin, että korkea upseeristo oli tuttuja keskenään.
Kumpi oli ovelampi?
Kun Saksan kansallissosialistit saivat vaaleissa 37 prosentin kannatuksen 1932, yhteistyö oli jo rutinoitunut hyvin pitkälle. Kyllä Stalin oli aivan varmasti lukenut Hitlerin aiemmalla vuosikymmenellä kirjoittamat fanaattiset tekstit – mutta tietojen ja taitojen jako oli niin hyödyllistä, että tulokset houkuttelivat jatkamaan.
Kahden väkivallan jättiläiseksi rakentuvan maan tuki toisilleen pelotti länttä, joka voimattomana seurasi Saksan uhoa. Sehän ei maksanut lopulta Versaillesin rauhansopimuksessa sille langetetuista sotakorvauksista kuin yhden kahdeksasosan verran.
Saksa ei piitannut sille asetetuista armeija voimavarojen rajoituksista samalla, kun esimerkiksi myös Neuvostoliitto kasvatti kymmenen vuoden kuluessa (1930-1940) ilmavoimansa 740 lentokoneesta 7 300 kappaleeseen. Ja pian oli alkava vuorostaan lännen suunnattomat ase- ja materiaalitoimitukset puna-armeijalle.
Rautalan ja Uiton seikkaperäinen historiikki hirvittää. Pitkin 1930-lukua Saksan teknologinen osaamisen kehittyminen hämmästyttää, kun samalla Neuvostoliitto vaikutta raaka-aineiden toimituksillaan liki Saksan siirtomaalta. Molotov-Ribbentrop -sopimus 23.8.1939 päästää hirviöt irti. Saksa hyökkää Puolaan, Stalin miehittää siitä puolet kuukauden kuluttua ja sieppaa Baltian. Valtioita putoaa diktatuurien kitaan.
Koska Suomi oli myös jakolistalla, Neuvostoliitto kyllästyi vastahankaisuuteemme, ja niin alkoi talvisota 30.11.1939. Onneksi edeltäneinä vuosina Stalin oli kuitenkin tuhonnut uskossa olleita kommunistejaan – miljoonia siviilejä ja upseeristoa – ettei Suomen miehityksestä tullut juhlamarssia. Rauhansopimus Suomen kanssa oli pettymys ja hämmästytti Saksan: Suomesta se oli saava ehkä tehokkaimman yhteistyökumppaninsa.
Jatkuvaa kyräilyä
Pitkin 1930-lukua Hitlerin ja Saksan avoliitto Neuvostoliiton kanssa alkoi väljähtyä, joskin jatkui suurimmalta osin kauppapolitiikan hengessä. Maiden asiantuntijoiden vierailut antoivat vihiä yhteistyökumppanin edistysaskeleista.
Mielenkiintoisia ovat saksalaisen panssarikenraali Heinz Guderianin muistelmissaan kertomat havainnot. Molemmat epäilivät kyläilyjen yhteydessä, ettei yhteystyökumppani näyttänyt avoimesti kehitystöittensä tuloksia. Neuvostoliittolaiset luulivat, etteivät nähneet kaikkea. Hämmästys olikin suuri, kun ilmeni vastapuolen olleen avoin ja toimivan hyvässä uskossa.
Rautalan ja Uiton kirja muistuttaa tämän hetken Neuvostoliiton rivosta hyökkäyksestä Ukrainaan. Stalin-kulttia ylläpitävän Putinin nykyinen natsivaino on perusteiltaan mätä. Hitlerin ja Stalinin kahden vuosikymmenen liitto avaa silmämme: natsit ja kommunistit olivat kuin kaksi myrkkymarjaa maailmanhistoriassa.
Jälkiviisauden huipentuma on toki sekin, etteivät suuret johtajat mahtivaltioissa osanneet lukea Hitlerin kirjoittamaa Taisteluni -opusta. Siitähän oli nähtävissä Hitlerin juutalais-, länsi- ja itäviha – selkokielellä. Epäpyhä liitto kuvaa hylkiövaltioiden välisen yhteistyön laaja-alaisuuden ja ettei vakaviksi tarkoitetuilla sopimuksilla ole merkitystä, kun toisen tai molempien mieliala vaihtuu.
Hitlerin armeijan hyökkäys myöhästyi, kun Stalin taasen toivoi yhteiselon jatkuvan edes vuoden verran ja tuli yllätetyksi. Vielä viimeisinä hetkinä ennen kesän 1941 hyökkäystä kohti itää Neuvostoliitosta kuljetettiin raaka-aineita tulevan vihollisen käyttöön. Barbarossa-operaatio oli äkkiyllätys, mutta sodan lopputulos oli kiduttavan hidas sellainen.
Ari Rautala & Antero Uitto: Epäpyhä liitto. Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö 1922-1941. Minerva 2023.
