Kun ihminen tuntee sairastuvansa kohtalokkaasti, monesti rohkeus kasvaa siinä, missä pelot katoavat. Noin toimittaja Jouko Vuolle varmaan havaitsi tehdessään kirjaa Roger Talermosta (1955-2024), joka halusi elämäkertaansa suoria sanoja. Tämä sairasti harvinaislaatuista syöpää.
Amer Sportin viimevuodet olivat Talermolle menestystä, vaikka työskentely yhtiön hallituksen kanssa takelteli. Toki tehtäviä ja vastuita oli kerääntynyt ehkä liiankin kanssa. Yhtiön hän jätti 2010, kun hänelle tarjottiin mahdollisuutta erota vapaaehtoisesti ja luopua omista sovituista puolen miljoonan euron tulospalkkiosta. Noin esihenkilöä aivan liian usein palkitaan.
Talermon kertomus hallituksensa puheenjohtajan Anssi Vanjoen käytöksestä on kirjassa niin härski, että tämä varmaan tiesi Talermon ottavan julkisen pakkoeron heti. Nokian Vanjoki jätti samana vuonna, jolloin antoi Taremolle lähtöpassin. Voi arvailla, mitkä olivat herrojen kemiat. Toinen uurastanut voitokkaasti menestykseen Salomonista aina Amer Sportiin, toinen kertailee yhä liki kahden vuosikymmenen mittaista Nokia-uraansa: miten Nokian olisi tullut milloinkin toimia.
Tulee mieleen kuuluisa tarina Kaarinan (paikka muutettu?) palopäälliköstä. Hän palopaikalle tullessaan oli havainnut paikallisen VPK:n jo hoitaneen tulipalon ja rykäissyt: ”Väärin sammutettu.”
Talermon yrityselämän vuodet olivat kovaa kamppailua ja suuria voittoja. Hänen käsissään Amer Sportista oli kasvava maailman ykkösluokan alansa yritys. Tuossa prosessissa Amer luopui likaisesta tupakkabusineksestään ja jalostui niin talvi- kuin kesä lajien välinevalmistajaksi.
Liikevaihdon kasvu oli niin hurjaa, että Kiinan vaurastuessa ja markkinoiden kysynnän siellä kasvaessa Amer olikin siirtyvä kiinalaisomistukseen ja New Yorkin pörssiin. Hienoa kuitenkin että yrityksen pääkonttori on yhä Helsingissä – syytä siis meillä olla kv. kommentoinnissa tarkkana.
Valtava työtaakka
Politiikan ja liike-elämän mahtihahmojen edesottamuksia seuratessa tulee hyvin usein ihmetelleeksi heidän haluaan ulottaa näppinsä joka suuntaan. Monen kohdalla tuntuu, että he arvioivat vuorokaudessa olevan mahdollisuus 24/7-työaikaan. Jokainen työ- ja luottamustarjous ei tietenkään ollut mahdollista hyväksyä, mutta kaiketi liika oli liikaa.
Varsinaisen yritysjohtotyönsä ohessa Talermo kurottautui luottamustehtäviin urheilun parissa – muun muassa. Suomen Olympiakomitean monivuotinen puheenjohtajuus tulee mielenkiintoisella tavalla kuvatuksi. Vaikka hän ei ollut suoranaisesti kokoomuslainen, poliittiset sensorit määrittelivät hänet siihen suuntaan. Mutta kokoomuslaisten kanssa hän oli tekemisissä, myös yhteenotoissa.
Vastoinkäymisissä on kuitenkin puolensa. Kun hiihtoa aikansa johtanut Esko Aho luopui tehtävästään, varatuomari Paavo M. Petäjä voitti puheenjohtajakilvan tehtyään sopimuksen Marjo Matikaisen kanssa. Niinpä tämä valittiin Suomen edustajaksi kv. Hiihtoliittoon Ahon jälkeen.
Onni onnettomuudessa: seuraavien viiden vuoden ajan Talermo sai valtavasti onnitteluja häviöstään. Hiihdon Lahden MM-kisoissa tapahtui siten kun tapahtui: kauhistuttava dopingskandaali. Se vei monilta uskottavuuden.
Kuin johtamisen oppikirja
Talermon elämäkerta muotoutuu edetessään loppuaan kohden johtamisen oppikirjaksi. Hän oli niin monen tunnetun yrityksen johto- ja luottamustehtävissä, että niistä riittää ammennettavaa sekä työmetodeista että ihmistuntemuksesta kiinnostuneille. Monen henkilön kanssa toimiessa saattaa vasta ajan myötä paljastua, minkälaisista tyypeistä ja tavoitteista on ollut kysymys.
Muuan kummallisuus oli englantilainen lordi Moyne, joka yllättäen ilmoitti ostaneensa kaikki Amerin K-osakkeet. Uusi ostaja ei ilmestynyt yhtiökokoukseen, ”heillä on vielä muodollisuuksia käynnissä”, media kertoi kuitenkin, että Moyne ”ostaa määräysvallan” eli eipä ollut vielä ostanut. Opiksi moisesta Talermo kertoo:
”Tilanne vaikutti oudolta. Ihmiset jotka ostavat yritystä, eivät puhu sillä tavalla. He eivät ole epätietoisia yrityksen toiminnasta… Tein heille pari kysymystä brändeistä, Wilsonista ja Atomicista sekä Amerista. Huomasin ettei heillä ollut minkäänlaista ymmärrystä siitä, mistä oli kysymys – ei alasta eikä yrityksestä.”
Pian selvisi, että moinen lordi Moyne oli mistään tietämätön bulvaani, joka ei ollut laisinkaan liikemies. Amer pelastui epämääräiseltä haltuunottokuviolta, mutta siitä kehittyi liki kolmen kuukauden mittainen painajainen. Noloa onnellisesti päättyneessä prosessissa oli, että varsinkin Suomen Kuvalehti meni täysin halpaan. Se teki lordista mairean jutun, jossa tämä kuvailtiin äärimmäisen hienostuneeksi ja sivistyneeksi brittiläiseksi herramieheksi.
Monista tehtävistään kertoillessaan Roger Talervo mainitsee toimintansa maailman kuulun Nautorin kanssa, joka oli siirtynyt italialaisen suvun omistukseen. Tarina antaa mainion kuvan korkeatason työskentelystä, joka alkaa sydämellisesti mutta joka päättyy korrektisti erkaantumiseen – kuin koskaan ei olisikaan toimittu yhdessä.
Monelle vaikutusvaltaiselle henkilölle on järkytys havaita, ettei ystävyys jatku, kun tiet eroavat. Yritysjohtajat lohduttautuvat vanhuuden sarastaessa kaikkeen valmiina hallitusammattilaisina ja eläkeläisinä, poliitikot saattavat etsiä konsulttihommia. Kaikki toivovat saavansa mukavuuspestejä vanhoilla päivillään hyvää korvausta vastaan. Talermolla siihen oli mahdollisuus, mutta lähtö oli hidas mutta silti suotuisa: saappaat jalassa.
Jouko Vuolle: Talermo. Alppirinteiltä urheilubisneksen huipulle. Docendo 2026.