Jos Ukrainan presidentti olisi 10–15 vuotta sitten potkaistu ulos Valkoisesta talosta, se olisi tutkija Konstantin Skorkinin mukaan todennäköisesti merkinnyt hänen poliittisen uransa loppua.
– Sota on kuitenkin muuttanut Ukrainan poliittisen maiseman aivan eri näköiseksi. Presidentti Volodymyr Zelenskyin hyvin julkisella sanaharkalla amerikkalaisen virkaveljensä Donald Trumpin kanssa ja sitä seuranneella Yhdysvaltain Ukrainalle antaman sotilasavun keskeyttämisellä on ollut päinvastainen vaikutus. Ukrainalaiset poliitikot ja yhteiskunta ovat yhdistäneet voimansa Zelenskyin tueksi, eikä uusia vaaleja haluta järjestää niin kauan kuin sota jatkuu, poliittiseen historiaan erikoistunut Skorkin toteaa ajatushautomo Carnegien julkaisemassa analyysissa.
Ukrainalaiset pitävät hänen mukaansa Donald Trumpin hallinnon harjoittamaa painostusta hyökkäyksenä maansa itsemääräämisoikeutta vastaan varsinkin, kun Yhdysvaltojen vaatimukset ovat alkaneet kuulostaa aivan liian samanlaisilta kuin Venäjän presidentin Vladimir Putinin vaatimukset.
Viimeisimpien mielipidekyselyjen mukaan suurin osa ukrainalaisista (63 prosenttia) vastustaa ajatusta vaalien järjestämisestä ennen pysyvän rauhan solmimista.
– Niin kauan kuin Ukrainan yhteiskunta jaksaa taistella, myös Zelenskyi jaksaa taistella. Jos yleisen mielipiteen heiluri kääntyisi kohti rauhaa hinnalla millä hyvänsä, se muuttaisi väistämättä hänen asemaansa, Skorkin sanoo.
– Useimmat ukrainalaiset tulkitsivat kireää tapaamista Valkoisessa talossa niin, että Zelenskyi puolusti päättäväisesti Ukrainan etuja, kun taas Trump toisteli väitteitä, jotka kuulostivat epäilyttävästi Kremlin propagandalta. — Useimpien mielestä Trumpin ja hänen varapresidenttinsä käyttäytyminen vain vahvisti eikä heikentänyt Zelenskyin suosiota, Skorkin toteaa.
Riippumatta siitä, kuinka paljon pitkittynyt puolustussota on Ukrainaa koetellut, maassa ei hänen mukaansa ole kysyntää johtajalle, joka allekirjoittaisi rauhansopimuksen ilman turvatakuita ja heittäisi siten hukkaan ukrainalaisten sotilaiden sankarikuolemat ja kaikki muut kansan tekemät uhraukset.
– Ennemmin tai myöhemmin Ukrainaan todennäköisesti syntyy Georgian hallitsevan puolueen kaltainen poliittinen voima, jossa yhdistyvät Eurooppa-myönteiset pyrkimykset ja halu tehdä kompromisseja Moskovan kanssa. Tällaiset joustavat pragmatistit eivät kuitenkaan voi saada minkäänlaista jalansijaa ennen kuin sota on ohi, Skorkin arvioi.
– Euroopan johtajien Zelenskyille ilmaisema lähes yksimielinen tuki antaa aihetta optimismiin ja luo Ukrainalle toivoa siitä, että se voi jatkaa vastarintaansa myös ilman Yhdysvaltain apua. Se kuitenkin edellyttää vielä tähänastistakin enemmän ponnisteluja ja Ukrainan hallitukselta uusia epäsuosittuja toimenpiteitä, kuten 18–25-vuotiaiden nuorten värväyskiellon poistamista, hän ennustaa.