Pääministerin ja SDP:n puheenjohtajan Sanna Marinin mukaan puolueen tavoitteena on ensi kaudella vahvistaa peruskoulua.
– Tavoitteena on se, että kaikissa kouluissa ympäri Suomen on mahdollisuus laadukkaaseen opetukseen ja perustaitojen oppimiseen.
– Tällä hallituskaudella aloitettua työtä perusopetuksen laadun, tasa-arvon ja oppimistulosten parantamiseksi tulee jatkaa lähikouluperiaatetta vahvistaen, pääministeri Marin sanoi SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kuopiossa.
SDP tavoittelee esiopetuksen laajentamista kaksivuotiseksi. Marinin mukaan nyt käynnissä olevat kokeilut kaksivuotisesta esiopetuksesta ovat olleet lupaavia.
– Kaksivuotisella esiopetuksella voimme vahvistaa lasten oppimismahdollisuuksia ja luoda yhdenvertaiset edellytykset onnistuneelle koulupolulle.
Pääministerin mukaan kaksivuotisella esiopetuksella on mahdollista lisätä koulutuksellista tasa-arvoa, sillä jo viisivuotias lapsi pääsisi varhaiskasvatuksen ja koulupolun piiriin.
– Esiopetus on maksutonta, joten se pienentäisi myös perheiden varhaiskasvatusmaksuja.
SDP haluaisi myös uudistaa oppimisen tuen kattamaan saumattomasti koko koulupolun varhaiskasvatuksesta aina korkeakoulutukseen asti.
– Oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen ja oikea-aikainen tuki läpi koulupolun ovat tärkeää perustaitojen oppimiseksi ja jatko-opintojen mahdollistamiseksi.
LUE MYÖS:
SDP kokoomuksen linjalle – esittää maksutonta esiopetusta