Entinen pääministeri Sanna Marin ottaa X:ssä kantaa yritystoimintaansa ja sen verojen maksua koskevaan keskusteluun.
– Nostan palkan yrityksestämme ansiotulona, en muuntaen palkkaa pääomatuloksi osinkojen kautta, ja maksan asianmukaista ansiotuloveroa, ja eläkemaksuja tuloihini perustuen ylärajan mukaisesti. Tämän ulkopuolella yhtiöstä nostetaan osinkoja erikseen arvioitava määrä ja tästä maksetaan veroa Suomen voimassa olevan verolainsäädännön mukaisesti, Marin kirjoittaa.
Marinin yrityksestä jaettiin osinkoa juuri sen verran, että veroprosentti pysyi 7,5:ssä. Verkkouutiset kertoi tässä jutussa, kuinka Marin vaati vielä poliitikkona kiivaasti listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kiristämistä. Kauppalehden tästä löytyvässä analyysissä esitettiin myös kysymyksiä yhtiön eläkemaksuista ja edustuskuluista.
Sanna Marinin mukaan hänen ajattelunsa verotuksesta ei ole muuttunut.
– Näkemykseni Suomen verojärjestelmän muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi ovat ennallaan kuten muukin arvo- ja aatemaailmani vaikka teen kansainvälistä työtä ja minulla on yritys, Sanna Marin kirjoittaa X:ssä.
LUE MYÖS:
Sanna Marin käytti nyt itse verokeinoa, johon vaati muutosta poliitikkona