Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai politiikan näyttämään mustasukkaisten puoluejohtajien näpertelyltä. Uudenvuodenpuheessaan hän patisteli päättäjiä ”etsimään kansantalouden kohentamiseksi yhteisiä näkemyksiä, joilla olisi jatkuvuutta yli vaalikausien”.
Niinistö kajosi hänelle rakkaaseen talouspolitiikkaan, jossa presidentillä ei ole toimivaltaa. Hän korosti, että kyse ei olisi päiväkohtaisista kiistakysymyksistä.
Pian televisioiden sulkemisen jälkeen koitti arki. Se tarkoitti presidentin ehdotuksen tulkitsemista omaksi edukseen. Sosiaalidemokraattien puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan hallituksen pitäisi tarkistaa linjaansa.
Keskustan johtaja Annika Saarikko opasti pääministeri Petteri Orpoa (kok.) tottelemaan presidenttiä. Vasemmistoliiton Li Andersson epäili, että hallitus ja oppositio eivät pysty sopimaan esimerkiksi veropolitiikasta.
Orpo ei tietenkään asettunut poikkiteloin presidenttiä vastaan eikä antanut oppositiolle mitään lupauksia. Hallitus ei lähde ropeloimaan omia esityksiään eduskunnassa yhdessä opposition kanssa.
”Kestävää talouspolitiikkaa täytyy harjoittaa yli vaalikausien. Suomi tarvitsee sitoutumista yhteiseen tilannekuvaan”, Orpo kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Tilannekuvan voi hyvinkin tehdä parlamentaarisesti koottu ryhmä. Se olisi saavutus, jos eduskuntapuolueet pääsevät yhteisymmärrykseen kansantalouden tilan lisäksi siihen vaikuttavien muuttujien merkityksestä ja keinoista, joilla asiat korjataan.
Niinistön viesti on Orpon takataskussa. Orpolla on parhaat mahdollisuudet edistää aloitetta.
Yrityksen onnistuminen olisi kaikkien vastuulla. Ensikommenttien perustella ajankohtaiset asiat häiritsevät yhteisen tilannekuvan tekemistä.
Maaseudun Tulevaisuuden Kantar Agrilta tilaaman kyselyn mukaan sosiaalidemokraattien kannattajista 95 prosenttia vastustaa hallituksen esityksiä poliittisten lakkojen rajoittamisesta ja irtisanomissuojan heikentämisestä. Kokoomuksen tukijoista kolme neljästä puoltaa hallituksen hankkeita.
Työmarkkinauudistukset ovat hankalia perussuomalaisille. Puolet vastanneista puolueen kannattajista tukee hallituksen esityksiä. Lähes 40 prosenttia puolestaan hyväksyy ammattiyhdistysliikkeen toimet ja vastustaa hallitusta.
Perussuomalaisten hajaannus on Orpolle myös mahdollisuus. Pääministeri voi nousta poliittisen keskustelun ehdottomaksi johtajaksi, jos hallitus pystyy rauhoittamaan työmarkkinat.
Liikaa saattaa olla toivomus, että samalla löytyisi ammattiyhdistysliikkeen kanssa sovinto työmarkkinauudistuksista. Kun presidentti viittasi parlamentarismiin, Hakaniemen ammattiyhdistyslinnake pani radiosulun päälle.
Menneiltä vuosilta löytyy esimerkkejä. 1990-luvun laman aikana kaksi vientiliittoa kaatoi pankinjohtaja Kalevi Sorsan (sd.) luonnosteleman yhteiskuntasopimuksen. Samaan aikaan oppositiossa ollut SDP vältteli innokkaasti luisumasta Esko Ahon (kesk.) porvarihallituksen apuriksi.
Parlamentarismi on yhteisymmärryksen hyvä vihollinen. Osa puolueista on oppositiossa, ja sieltä harvoin tullaan hallituksen avuksi. Ei ainakaan silloin, kun maa on taloudellisissa vaikeuksissa.
Eduskunta ei ole ammattiliitto, jonka tehtävä on puolustaa jäsentensä etuja. Kansanedustajien on edistettävä yhteistä hyvää. Parlamentarismissa eduskunnan enemmistö tulkitsee maan etua.
