Sauli Niinistön kampanja käynnistetään perjantaina 8.12. Helsingin Narinkkatorilla keskustelutilaisuutena, minkä jälkeen matka jatkuu junalla kohti pohjoista.
Ensimmäisen kiertueviikonlopun pysähdyspaikkoja ovat Riihimäki, Tampere, Seinäjoki, Ylivieska, Oulu, Kemi ja Rovaniemi.
Kampanja-ajan aikana tilaa annetaan keskustelulle presidentinvaalien ajankohtaisista asioista ja suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvistä teemoista. Tilaisuuksien haastattelijoita ja keskustelijoita on pyydetty laaja-alaisesti mukaan keskustelun sisällön perusteella – osallistujia on esimerkiksi eri järjestöistä ja paikallisista tiedotusvälineistä.
Kampanjan avausviikonloppu lähtee käyntiin Helsingistä. Keskusteluteemana on rauha Suomen rajojen ulkopuolella sekä sisäpuolella. Teemasta ovat tulossa keskustelemaan rauhanvälityksen erityisedustaja Jutta Urpilainen (sd.) ja kirjailija, Suomen Kirjailijaliiton tuore puheenjohtaja Sirpa Kähkönen.
Riihimäen tilaisuudessa keskustelun teema on nyky-yhteiskuntaa leimaava vauhti sekä jatkuva paine ja kuinka niihin voidaan vastata. Keskustelemassa Sauli Niinistön kanssa on Aku Hirviniemi.
Tampereella illan päätteeksi otetaan käsittelyyn säännöt ja kirjoittamattomat säännöt suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskusteluun Sauli Niinistön kanssa osallistuvat SPR:n avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi, kirjailija ja opettaja Sirpa Pursiainen ja asianajaja, varatuomari Tuomo Marttila.
Lauantaina Seinäjoella Niinistöä ajankohtaisista presidentinvaalien teemoista haastattelee Ilkan päätoimittaja Satu Takala. Tämän jälkeen keskustelu jatkuu Petra Ollin ja Olli-Pekka Karjalaisen kanssa suomalaisesta sisukkaasta asenteesta sekä työnteon merkityksestä.
Ylivieskassa Niinistöä ajankohtaisista asioista haastattelee Keskipohjanmaa-lehden päätoimittaja Kauko Palola.
Oulussa keskustelemassa Niinistön kanssa on Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi.
Kemissä Sauli Niinistöä haastattelee ajankohtaisista teemoista Lounais-Lappi -lehden vt. päätoimittaja Taina Nuutinen-Kallio.
Rovaniemellä keskustellaan ajankohtaisten presidentinvaalien teemojen lisäksi yhdestä suomalaisesta perinteisestä vahvuudesta, maamme vakaudesta ja sen merkityksestä. Niinistöä haastattelee alkuun Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen, keskusteluun osallistuvat Lappset Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo ja Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola.
Avausviikonlopun jälkeen kampanja jatkuu joulukuun 16.-17. päivinä. Tuolloin Sauli Niinistö vierailee Heinolassa, Lahdessa, Kouvolassa, Loviisassa, Raaseporissa, Lohjalla ja Espoossa.