Karoliina Partanen. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

SDP käynnisti ennätystehtaan: ”Pelonlietsonnan ja populismin Suomen ennätys”

Kokoomuksen Karoliina Partanen harmittelee SDP:n eripuran lietsomista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Karoliina Partanen hämmästelee sosialidemokraattien viestintää hallituksen esityksestä sovittelujärjestelmän kehittämiseksi.

SDP:n kansanedustajat lähettivät sunnuntaiaamuna medioille parisenkymmentä kannanottoa, joissa kritisoitiin hallituksen kaavailemaa sovittelujärjestelmäuudistusta. Partasen mukaan puolue jatkoi tiedotteissa ”perusteettomien uhkakuvien maalailua”.

– Perjantain välikysymys ei ilmeisesti riittänyt sosialidemokraateille, joten he päättivät käynnistää ennätystehtaan – lopputuloksena on pelonlietsonnan ja populismin kiistaton Suomen ennätys, Partanen kummastelee.

Partanen muistuttaa, että hallituksen esityksellä ei puututa työmarkkinaosapuolten vapauteen sopia palkoista ja työehdoista.

– Esityksellä annetaan valtakunnansovittelijalle ja sovittelulautakunnalle nykyistä vahvempi selkänoja tukea työmarkkinoiden toimivuuden ja kansantalouden kokonaisedun kannalta kestäviä ratkaisuja, Partanen toteaa.

Sosialidemokraatit ovat kritisoineet uudistusta muun muassa siitä, että sementoisi naisvaltaisen julkisen alojen palkkakuopan pysyvästi. Partasta tällaiset kommentit harmittavat. Hän sanoo väitteen olevan väärä, ja muistuttaa jopa valtakunnansovittelijan todenneen, etteivät muutokset sovittelutyöhön olisi kovin dramaattisia.

Kokoomusedustaja linjaa, että työmarkkinaosapuolilla on jatkossakin täydet mahdollisuudet kehittää eri alojen palkkausta sopimalla.

– On vahingollista, että tosiasioissa pysymisen sijaan oppositio SDP:n johdolla on ottanut työkalukseen pelottelun ja eripuran lietsomisen, Partanen harmittelee.

Opposition väitteistä huolimatta hallitus on Partasen mukaan jatkossakin sitoutunut parantamaan julkisen sektorin työelämän laatua ja työelämän tasa-arvoa.

Partanen painottaa myös, kuinka tärkeää vientiyritysten pärjääminen on – onhan se myös edellytys julkisen sektorin palkanmaksukyvyn turvaamiselle. Viennin kautta taistellaan suomalaisille osa maailman talouskakusta.

Tämä on Partasen mukaan unohtunut oppositiossa.

– Unohdus on isänmaan kannalta valitettava, Partanen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)