Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman arvioi SDP:n irtautuneen talouden realiteeteista.
– Eduskuntavaaliehdokkaiden vaalikonevastauksista on tehtävissä selvä johtopäätös: SDP on liukunut puolueena talouspolitiikassa todella vasemmalle. Kyse ei ole vain demareiden nykyjohdon linjasta, vaan syvemmästä muutoksesta. SDP on puolueena irtaantunut talouden realiteeteista, Heikki Vestman tviittaa.
Vestman viittaa Iltalehden vaalikonevastauksiin. Niiden perusteella puolueet jakautuvat selkeästi eri leireihin talouskysymyksissä.
SDP:n ehdokkaista vain 13,5 prosenttia on IL:n vaalikoneessa samaa mieltä väitteen kanssa, jonka mukaan seuraavan hallituksen tulee tuntuvasti leikata Suomen julkisia menoja velkaantumisen vähentämiseksi. Eri mieltä oli 77,5 prosenttia SDP:n vastaajista.
Kokoomuksen ehdokkaista 95,1 prosenttia kannattaa vaalikonevastausten perusteella velkaantumisen vähentämistä leikkauksilla.
Kansanedustaja Jari Kinnunen (kok.) kaipaa äänestäjille kuluttajansuojaa. Hän on twiitannut viestin tueksi myös tilaston OECD-maiden veroasteesta.
– Jos velkarallin ei halua jatkuvan, niin nyt on oikea aika valita kokoomus. …Mikäli ET halua Tanskan kokonaisveroastetta, niin nyt on oikea aika äänestää kokoomusta, Jari Kinnunen sanoo.
LUE MYÖS:
Puolueiden välillä valtavat erot – IL:n vaalikone kertoo suhtautumisesta leikkauksiin (VU 23.2.2023)
Eduskuntavaaliehdokkaiden vaalikonevastauksista on tehtävissä selvä johtopäätös: SDP on liukunut puolueena talouspolitiikassa todella vasemmalle.
Kyse ei ole vain demareiden nykyjohdon linjasta, vaan syvemmästä muutoksesta. SDP on puolueena irtaantunut talouden realiteeteista. pic.twitter.com/qtfjdRUT3v
— Heikki Vestman (@HVestman) February 26, 2023
Äänestäjille kuluttajansuojaa. Mikäli ET halua Tanskan kokonaisveroastetta, niin nyt on oikea aika äänestää Kokoomusta. @kokoomus @pirkanmaankok @NokianKokoomus #sinunedustajasi @knkinnunen pic.twitter.com/oXi5VOPs1b
— Jari Kinnunen (@knkinnunen) February 27, 2023