Vasemmalta puolustusministeri Antti Häkkänen, pääministeri Petteri Orpo, opetusministeri Anders Adlercreutz ja ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen eduskunnan kyselytunnilla. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

”SDP:lla on miljardien veroruoska yrittämiselle”

Pääministerin mukaan hallitus tekee valtavan määrän kasvutoimia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpo (kok.) selvitti, miksi Suomi on nykyisessä tilanteessa.

– Siksi, että me saimme käteemme surkeassa jamassa olevan Suomen talouden. Korjausvelkaa ja oikeaa velkaa valtavat määrät. Jos teillä on oikeus arvostella meidän hallitusta, niin meillä on oikeus muistuttaa siitä, millaista politiikkaa edellinen hallitus teki. Niin se vain menee, Petteri Orpo sanoi oppositiolle.

Orpon mukaan on uutinen, että SDP tänä päivänä näyttää olevan huolissaan yrittäjyydestä, pienyrittäjyydestä, pk-yrittäjyydestä.

– Se on uutinen. Mutta se, että te puhutte veropolitiikkaa niin kuin te haluaisitte keventää yritysverotusta, ei pidä paikkaansa. Teillä on ollut miljardien veroruoska siellä teidän ohjelmissanne, jotka kaikki korottaisivat työn ja yrittämisen verotusta. Siksi tämä on aivan yhtä tyhjän puhetta, pääministeri kuittasi.

Hänen mukaansa Suomen talous on ollut vuosia kroonisesti alijäämäinen. Nyt meitä vielä Orpon mukaan haastaa pidentynyt toimintaympäristön lama tai huono tilanne, sota Ukrainassa, ja taustalla suuri uudistamisvelka ja suuri alijäämätaso.

– Hallitus on alusta lähtien lähtenyt korjaamaan Suomen taloutta tavoitteenaan suomalaisen hyvinvoinnin turvaaminen, lähtenyt tekemään kasvutoimia, rakenteellisia uudistuksia, jotta Suomeen saadaan työtä, investointeja ja kasvua. Mutta nyt vain on niin, että toimintaympäristö on äärettömän haastavassa tilanteessa, siksi tämä kestää. Voi olla ja me tulemme tekemään lisää, koska on selvää, että tilanne sitä vaatii, Orpo totesi.

– Siis me teemme valtavan määrän kasvutoimia. Me teemme työmarkkinauudistuksia. Me teemme työhön kannustavia uudistuksia sosiaaliturvaan ja verotukseen. Me laitamme miljardi euroa lisää tutkimus- ja tuotekehityspanoksiin, mikä on ollut tähän mennessä meidän yhteinen näkemyksemme, että näin pitää tehdä. Me uudistamme luvitusta, me karsimme byrokratiaa, me olemme tehneet jo ministeri (Arto) Satosen vedolla päätöksiä, jotka laskennallisesti tuovat yli 70 000 työpaikkaa — aivan ennätyksellisiä lukuja.

Pääministerin mukaan ”näin paljon yksikään hallitus ei ole kasvun eteen tehnyt”.

– Tämä kuvaa vain sitä, kuinka vaikeassa tilanteessa Suomi on kansainvälisessä kilpailussa. Siksi meidän täytyy tehdä lisää.

– Suomessa on monta vaalikautta jätetty kasvutoimet tekemättä riittävällä tavalla. Me teemme niitä nyt, koska me uskallamme tehdä.

– Toinen on se, että viime vaalikaudella lisättiin vain julkisia menoja, ei säästetty mistään samaan aikaan, ja velkaantuminen pääsi lähtemään käsistä. Meidän hallituksemme toimet ovat yrittäjämyönteisiä, ne ovat työpaikkamyönteisiä. Näillä luodaan Suomeen työtä, tulevaisuudenuskoa, mutta jokainen muu kuin te varmaan ymmärtää sen, että tällä hetkellä taloustilanne Suomen ympärillä, turvallisuustilanne Suomen ympärillä ovat senkaltaisia, että talouden kasvulle ei saada mitään apua muualta.

– Itse asiassa kotimarkkinoiden näkökulmasta me nähdään valoa, asuntokaupassa esimerkiksi, tai vaikka siinä, että kotitalouksien ostovoima kasvaa, korot laskevat, eläkkeiden taso nousee, työn verotusta kevennetään. Me tehdään todella paljon. Kotimarkkinoiden näkökulmasta tämä näyttää paremmalta, mutta esimerkiksi se, että Saksan talous kyntää, vaikuttaa suoraan meidän talouden kasvulukuihin, Petteri Orpo totesi.

Hänen mukaansa Suomessa on luotu kymmenien vuosien aikana ”hyvässä uskossa järjestelmä, jossa on ajateltu aina hyvää, mutta se on johtanut siihen, että meillä on ollut satoja tuhansia työikäisiä ja työkykyisiä ihmisiä vailla töitä”.

– Me haluamme joustavoittaa työmarkkinoita, me haluamme edistää yrittäjyyttä, jotta syntyy työpaikkoja, jotta ihmiset saavat palkkatuloja, jotta he tulevat toimeen, jotta heillä on tulevaisuudenuskoa. Tätä me teemme. Tämä on se, mitä hallitus tekee. Me emme pärjää siinä vanhassa maailmassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)