Rajavartiolaitoksen rajavartija. LEHTIKUVA / JARNO ARTIKA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Vihreät ja vasemmistoliitto unohtivat kantansa itärajasta

Kansanedustaja muistuttaa eduskunnan hyväksyneen vuonna 2022 yksimielisesti lakimuutoksen, joka mahdollisti itärajan sulkemisen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma muistuttaa Demokraatissa julkaistussa kirjoituksessaan, että vielä vuonna 2022 vihreät ja vasemmistoliitto kannattivat itärajan suojaamiseen tähtääviä keinoja eduskunnassa.

– Vuoden 2022 heinäkuussa eduskunta päätti yksimielisesti muuttaa rajavartiolakia, niin että poikkeustilanteessa vieraan valtion käyttäessä välineellistettyä maahantuloa hyväkseen voidaan koko itäraja sulkea kaikelta rajanylitykseltä, myös turvapaikanhaulta, Heinäluoma kirjoittaa.

Muutetun lain myötä turvapaikanhaku on Heinäluoman mukaan mahdollista keskittää kokonaan pois itärajalta. Heinäluoman mukaansa lakimuutos mahdollisti sen, että raja suljettiin viime vuoden joulukuussa.

Hän kuvailee koko itärajan sulkua kovaksi rajoitustoimeksi.

– Tätä poikkeustoimea on kuitenkin pidetty Venäjän käynnistämään hybridioperaation riskeihin nähden perusteltuna.

Hän muistuttaa, että presidentinvaalien alla kaikki ehdokkaat Li Anderssonia (vas.) lukuun ottamatta pitivät itärajan sulkua perusteltuna. Vihreiden Pekka Haavisto puolestaan kannatti Heinäluoman mukaan vielä kovempia otteita, kuin mitä hallitus oli päättänyt.

Heinäluoman mukaan koko itärajan sulkemisen mahdollistaneeseen rajavartiolain muutokseen liittyi täysin samoja ristiriitoja kansainvälisten sopimusten ja EU-oikeuden kanssa, kuin nyt käsittelyssä olevaan rajaturvallisuuslakiin.

– Tästä huolimatta eduskunta näki yksimielisesti kansallisen turvallisuuden painavan vaakakupissa niin paljon, että lakimuutos nähtiin perusteltuna, Heinäluoma kirjoittaa.

– On syytä korostaa, että vuoden 2022 rajavartiolain muutoksen lähtökohtana ei ollut irtaantuminen kansainvälisistä sopimuksista vaan lähtökohtana oli rakentaa sopimusvelvoitteiden tulkintaa sellaisessa välineellistetyn maahanmuuton tilanteessa, jota ei aiemmin tai sopimuksia alun perin laadittaessa oltu nähty.

Heinäluoman mukaan uudistetun rajavartiolain tarkoitus oli vastata välineellistettyyn maahantuloon ja sen tuoman turvallisuusuhkaan.

Hänen mukaansa myös silloin valiokuntakäsittelyssä tunnistettiin haasteita lakiesityksen ja kansainvälisten velvoitteiden yhteensovittamisessa. Kuitenkin silloin vihreät ja vasemmistoliitto näkivät lain tarpeelliseksi.

– Tästä herää kysymys, mitä on kuluneiden kahden vuoden aikana tapahtunut, kun vihreät ja vasemmistoliitto ovat täysin unohtaneet kaksi vuotta sitten hyväksymänsä kannanotot, Heinäluoma kirjoittaa.

– Ihmettelenkin, onko poliittinen muisti nykyään alle kahden vuoden mittainen vai vaikuttiko vuoden 2022 kannanottoihin se, että vihreät olivat hallituspuolueena ja sisäministerinä suoraan vastuussa sisäisestä turvallisuudesta ja nyt vihreät ovat oppositiossa vailla ministerivastuuta.

Heinäluoman mukaan nyt käsittelyssä oleva rajan laki ei ole täydellinen. Hän kuitenkin kirjoittaa pitävänsä tärkeänä, että kansallista turvallisuutta koskeva keskustelu pidetään asiallisena.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)