Verkkouutiset

Joona Räsänen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

SDP:n kansanedustajan mukaan hallitus kurittaa kansaa veromoukarilla

Joona Räsänen sanoo arvonlisäveron korotuksen syövän ostovoimaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yleisen arvonlisäveroprosentin korotus on SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan huonoksi kansalaisten ostovoimalle ja talouden elpymiselle. Räsänen ryöpyttää tiedotteessaan, että ”arvonlisäveromoukari kurittaa kansaa”.

Yleinen arvonlisävero nousi tänään 25,5 prosenttiin. Hallitus päätti korotuksesta kevään kehysriihessä. Päätöksen tarkoituksena on parantaa julkisen talouden tilaa.

– Tämän historian suurimman korotuksen päälle hallitus on tekemässä vuoden alussa majoituksen, joukkoliikenteen, kulttuurin, liikunnan ja lääkkeiden arvonlisäverokantaan neljän prosenttiyksikön korotuksen. Moni välttämätön palvelu ja tavara kallistuu siis entisestään hallituksen heilutellessa arvonlisäveromoukariaan, Joona Räsänen toteaa.

Hänen mukaansa SDP on tarjoillut vaihtoehdoissaan nykyistä matalampaa verotusta pieni- ja keskituloisille ja eläkeläisille.

– Hallituksen tulee budjettiriihessä vielä arvioida uudestaan arvonlisäverolinjaansa ja muuttaa sitä suomalaisten ostovoimaa ja yritysten toimintaedellytyksiä tukevammaksi. SDP esitti jo aiemmin esimerkiksi pienten yritysten arvonlisäveron verovelvollisuuden alarajaa nostettavaksi 20 000 eurosta 30 000 euroon, kansnedustaja sanoo.

Valtiovarainministeriö julkaisi elokuun alussa esityksensä ensi vuoden talousarvioksi. 88,1 miljardin euron budjetti on 12,2 miljardia euroa alijäämäinen. Velkaantuminen on siis edelleen rajua huolimatta hallituksen kovina pidetyistä toimista. Ministeriön laskelmien mukaan velkaa jouduttaisiin kuitenkin ottamaan ilman hallituksen toimia peräti 16 miljardia euroa.

Pitkään jatkuneen velkaantumisen kustannukset näkyvät menoissa. VM:n mukaan julkisen velan korkoihin palaa ensi vuonna jo 3,5 miljardia euroa. Se on 360 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna. Pelkkiin velan korkoihin on siis palamassa tämän ja ensi vuoden aikana yhteensä yli 6,5 miljardia euroa. Se on vertailun vuoksi enemmän kuin koko tämän vuoden puolustusbudjetti.

Petteri Orpon (kok.) hallitus tavoittelee julkisen talouden velkasuhteen vakauttamista vuoteen 2027 mennessä. VM on arvioinut, että tähän päästään, kun hallituksen päätökset toteutetaan suunnitellussa aikataulussa. Hallituksesta on myös vahvistettu, että lisäsopeutukseen ollaan valmiita, mikäli talouden tilannekuva muuttuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)