SDP:n mukaan sosiaali- ja terveyspalveluista ei saa leikata. / LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

SDP:n mukaan suuret leikkaukset voisivat kiihdyttää velkaantumista

Puolue kertoo olevansa valmis noin 1–2 miljardin euron "vastuullisiin" sopeutumistoimiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP ilmoittaa tavoittelevansa seuraavalla vaalikaudella talouskasvun luomista, julkisen talouden vahvistamista ja velkasuhteen kääntämistä laskuun.

Puolueen puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin sanoo linjan lähtevän oikeudenmukaisuudesta ja pitkäjänteisyydestä.

– Tarvitsemme vahvan ja kehittyvän talouden, jotta voimme turvata osaamisen, työn ja hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa. Suomen on oltava kilpailukykyinen, houkutteleva ja kestävä ympäristö toimia ja yrittää. Talouspolitiikassakin on kyse arvovalinnoista, Sanna Marin toteaa tiedotteessa.

SDP tavoittelee tulevalla vaalikaudella vähintään kahden prosentin kestävää vuotuista talouskasvua. Tähän pyrittäisiin tuottavuutta ja yhteiskunnallista luottamusta vahvistavilla päätöksillä sekä panostamalla kasvun edellytyksiin. SDP kertoo pitävänsä kiinni neljän prosentin TKI-panostuksista. Koulutusastetta tulisi nostaa niin, että 2030-luvun loppuun mennessä vähintään 60 prosenttia alle 35-vuotiaista on korkeakoulutettuja.

– Kasvua ei luoda kurjistamalla – tästä meillä on näyttöä niin omasta historiastamme kuin muualta Euroopasta. Myös taloustieteilijät ovat yksimielisiä siitä, että ylimitoitetut leikkaukset johtavat työttömyyden nousuun, kasvun tyrehtymiseen ja velkaantumisen lisääntymiseen, SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen sanoo.

SDP:n mukaan julkista taloutta on vahvistettava tulevalla vaalikaudella 3,5–6 miljardilla eurolla. Tähän pyritään erityisesti työllisyyden vahvistamisen kautta. SDP:n tavoitteena on kohti 80 prosenttia nouseva työllisyysaste, jonka saavuttaminen vahvistaisi julkista taloutta noin kolmella miljardilla eurolla.

Matias Mäkysen mukaan puolue on lisäksi varautunut noin 1–2 miljardin euron sopeutumistoimiin.

– Sopeutus on kuitenkin toteutettava oikeudenmukaisesti ja niin, että suojelemme samalla hyvinvointivaltion ydintä ja ihmisten palveluita. Haluamme kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita, vahvistaa peruskoulua ja turvata arvokkaan vanhuuden – näistä ei saa leikata, Mäkynen toteaa.

Säästöjä voitaisiin hakea esimerkiksi tehottomista yritystuista, fossiilitalouteen kohdistuvista tuista ja julkisista hankinnoista.

– Valtiontaloudesta on etsittävä säästöjä, jotka eivät vaaranna talouskasvua ja palveluiden toteuttamista. Tämä on SDP:lle arvovalinta. Kannustamme myös muita puolueita siirtymään lyhytnäköiseltä leikkauslinjalta kasvun ja työllisyyden linjalle, puoluevaltuuston puheenjohtaja, kuntaministeri Sirpa Paatero sanoo.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan vaihtoehtoina ovat ”oikeiston tarjoamat kovat leikkaukset hyvinvointipalveluihin ja sosiaaliturvaan” ja SDP:n ”vastuullinen sopeutus”. Hänen mukaansa julkisen talouden korjaamisessa kestää kaksi vaalikautta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)