Nasima Razmyar piti SDP:n ryhmäpuheenvuoron. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

SDP:n Nasima Razmyar: Miten voimme luottaa hallituksen vilpittömyyteen?

Kansanedustaja sanoo pelkäävänsä, että tiedonanto annettiin liian myöhään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n eduskuntaryhmän mukaan hallituksen tiedonanto yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä ei ole riittävä.

– On hyvä, että se on tehty, ja on hyvä, että se esittää toimenpiteitä. Sen sijaan tapa, jolla tiedoksiantoon päädyttiin, ei anna mairittelevaa kuvaa hallituksesta ja rasismista irtisanoutumisen vilpittömyydestä. Miten voi olla, että tiedonannon teko on ollut niin kovin vaikeaa, kuten hallitus on monessa käänteessä kertonut, kysyi SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar ryhmäpuheenvuorossa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Miten voimme luottaa hallituksen vilpittömyyteen rasisminvastaisessa työssä, kun sen ensimmäinen syksy alkaa viime tinkaan parsitulla pelastusoperaatiolla, joka peittää alleen perimmäisen kysymyksen. Se kysymys on, mitä ajattelee hallitus ja erityisesti perussuomalainen puolue tasa-arvosta, jakamattomasta ihmisarvosta ja rasismista. Jokaisella suomalaisella on oikeus saada varmuus siitä, että perussuomalaisten ministerien puheet ja tekstit eivät enää edusta heidän arvomaailmaansa ja että he kohtelevat kaikkia ihmisiä kunnioittavasti, hän jatkoi.

Kansanedustaja muistutti puheessaan perustuslaista, jonka mukaan valtioneuvoston jäsenten tulee olla rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia sekä nauttia eduskunnan luottamusta.

– Ministereiltä odotetaan arvokasta ja kunnioittavaa kielenkäyttöä toisia ihmisiä kohtaan. Ministereiden ja kansanedustajien tulisi olla esikuvia, joiden sanoilla ja teoilla on erityistä merkitystä. He voivat joko murentaa tai vankistaa luottamusta, jota tunnemme toinen toisiamme kohtaan, Razmyar sanoi.

Hän kuitenkin kiitti puheessaan hallitusta siitä, että tiedonanto on annettu eduskunnalle.

– Pelkään kuitenkin, että se on liian vähän, liian myöhään. Etenkin kun hallituspuolue perussuomalaiset on jo aloittanut tiedoksiannon sisällön mitätöimisen.

SDP esitti eduskunnan hyväksyttäväksi epäluottamuslause-ehdotuksen, jonka mukaan ”eduskunta toteaa, että hallitus ei ole pystynyt riittävällä tavalla osoittamaan irtisanoutuneensa rasismista ja toimivansa päättäväisesti sen torjumiseksi. Tämän vuoksi hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS