Rajavartiolaitoksen auto suljetun Vaalimaan rajanylityspaikan läheisyydessä. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

SDP:n Niina Malm: Itärajalle tarvitaan ratkaisu nopeasti

Kansanedustajan mukaan lähestyvä kevät tuo mukanaan riskin Venäjän hybridioperaation kiihtymisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm katsoo, että Petteri Orpon (kok.) hallitus on aloittanut itärajaa koskevan lainsäädännön auttamattomasti liian myöhään.

Malmin mukaan viivyttely itärajan tilanteen kanssa asettaa Suomen alttiiksi Venäjän hybridioperaatiolle.

– Päivä pitenee ja kevät lähestyy kohisten, mutta hallituksen esitys itärajan turvaamiseksi antaa odottaa itseään. Tiedossa on ollut jo kuukausia, että lumien sulaminen tuo mukanaan riskin Venäjän hybridioperaation kiihtymisestä ja laittomien maastorajanylitysten kasvusta, Malm sanoo tiedotteessa.

– Missä viipyvät hallituksen ratkaisut, Malm kysyy.

Malm ihmettelee erityisesti miksi sisäministeri Mari Rantanen (ps.) ei ole tarttunut asian ratkaisemiseen aiemmin.

– Hallituksessa on varmasti tiedetty jo viime vuonna, että kestävän ratkaisun löytäminen itärajan tilanteeseen ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vie aikaa. Silti sisäministeriö nimitti asiaa pohtivan työryhmän vasta kevään kynnyksellä, kun ongelma on jo lähes sylissä, Malm sanoo.

Itärajan turvaaminen sopimusten ja reunaehtojen puitteissa on Malmin mukaan vaativa tehtävä, ja siksi rajaturvallisuuteen liittyvät lait vaativat huolellista työtä ja valmistelua.

– Kukaan ei kiistä sitä, etteikö ongelman ratkaiseminen olisi vaikeaa. Perustuslaki ja kansainväliset sopimukset asettavat työlle tiukat raamit. Se ei kuitenkaan auta, että hallitus takertuu siihen, mitä ei voi tehdä, tai tuhlaa aikaa yrittämällä tehdä mahdottomasta mahdollista. Nyt pitää sen sijaan keskittyä miettimään, mitä voidaan tehdä. Lumet sulavat päivä päivältä ja tilanne herättää itärajan läheisyydessä asuvissa syvää huolta. Hallitukselta tarvitaan nyt ratkaisuja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)