Itäsuomalaisen hiekkatien alta löytyneestä kivikautisesta haudasta pystyttiin arkeologisten tutkimusten perusteella tunnistamaan, että haudassa on lapsi, joka on mahdollisesti laskettu untuvapedille. Lapsen jalkopäässä on ehkä ollut koira.
Outokummun Majoonsuolla tehtiin poikkeuksellinen kivikautisen haudan kaivaus. Tutkimuksen tuloksena löytyi mikroskooppisen pieniä fragmentteja lintujen sulista ja höyhenistä, koiraeläimen ja pikkunisäkkäiden karvoista sekä kasvikuiduista.
Maaperätutkimuksessa havaitut löydökset ovat ainutlaatuisia, sillä orgaaninen aines säilyy huonosti Suomen happamassa maaperässä. Arkeologi Tuija Kirkisen johtamassa tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten näitä jo pitkälle hajonneita kasvi- ja eläinperäisiä materiaaleja on mahdollista jäljittää maaperäanalyysin keinoin.
Kivikauden Suomessa vainajat haudattiin pääasiassa maakuoppiin. Suomessa kivikauden haudoissa ei ole juurikaan säilynyt orgaanisista aineksista olevia esineitä, mutta naapurialueiden hautojen perusteella tiedetään, että hautoihin laitettiin luista, hampaista ja sarvista tehtyjä esineitä sekä turkiksia, sulkia ja höyheniä.
Haudasta löytyi muutama hammas ja nuolenkärkiä
Museoviraston koekaivausryhmä tutki hautapaikan vuonna 2018 kohteen tuhoutumisvaaran vuoksi. Hauta sijaitsi metsän läpi kulkevan hiekkatien alla niin, että haudan yläosa oli osittain paljastunut.
Hauta oli alun perin havaittu siinä käytetyn voimakasvärisen punamullan ansiosta. Punamultaa eli rautapitoista savimaata on käytetty paitsi hautauksissa myös kalliotaiteessa ympäri maailman.
Haudan arkeologisessa kaivauksessa itse vainajasta löytyi ainoastaan muutama hammas, joiden perusteella hänen tiedetään olleen 3–10-vuotias lapsi.
Haudasta löytyi myös kaksi poikkiteräistä kvartsista valmistettua nuolenkärkeä ja kaksi muuta mahdollista kvartsiesinettä. Nuolenkärkien muodon ja rannansiirtymiskronologian perusteella hautauksen voidaan olettaa tapahtuneen mesoliittisella kivikaudella, noin 6000 vuotta ennen ajanlaskua.
Poikkeuksellisen kaivauksesta teki se, että haudasta peräisin oleva maa otettiin talteen lähes kokonaisuudessaan. Painoltaan 0,6–3,4 kg painoisia maanäytepusseja kertyi yhteensä 65, joiden lisäksi otettiin vertailunäytteitä haudan ulkopuolelta.
Maat tutkittiin Helsingin yliopiston arkeologian laboratoriossa, jossa orgaaninen aines eroteltiin näytteistä veden avulla. Näin esille saadut kuidut ja karvat tunnistettiin läpivalo- ja elektronimikroskooppien avulla.
Vanhimmat Suomesta löytyneet sulan kappaleet
Maanäytteistä tunnistettiin 24 mikroskooppisen pientä (0,2–1,4 mm) linnunsulan katkelmaa, joista valtaosa oli peräisin untuvista. Seitsemän niin kutsuttua barbulea oli mahdollista tunnistaa vesilinnun (Anseriformes) untuviksi. Nämä ovat vanhimmat Suomesta koskaan löytyneet sulan kappaleet.
Untuvien alkuperää on mahdotonta sanoa varmuudella, mutta ne saattavat olla peräisin vesilinnun nahoista valmistetusta vaatteesta kuten parkasta tai anorakista. On myös mahdollista, että lapsi on laskettu untuvapedille.
Vesilinnun untuvien lisäksi tunnistettiin yksi jalohaukan (Falconidae) sulan katkelma. Se voi olla peräisin haudasta löytyneiden nuolenkärkien varsien sulituksesta tai sitten esimerkiksi vaatteen koristeena käytetyistä sulista.
Koiran tai suden karvoja
Sulkien lisäksi tunnistettiin 24 nisäkkään karvan katkelmaa, jotka olivat pituudeltaan 0,5–9,5 mm. Useimmat karvat olivat pitkälle hajonneita eikä niitä ollut enää mahdollista tunnistaa. Hienoimmat löydöt olivat haudan pohjalta löytyneet kolme koiraeläimen ja/tai petoeläimen karvaa.
Karvat saattavat olla peräisin esimerkiksi suden- tai koirannahasta tehdyistä jalkineista. On myös mahdollista, että lapsen jalkopäässä on ollut koira.
– Tällaisia vainajan mukana haudattuja koiria tunnetaan muun muassa Skateholmasta, kuuluisasta eteläruotsalaisesta noin 7000 vuotta vanhasta kalmistosta, kertoo professori Kristiina Mannermaa tiedotteessa.
– Majoonsuon löytö on sensaatiomainen, vaikka eläimestä tai eläimistä ei olekaan muuta kuin karvaa, ei edes hampaita, emmekä tiedä onko kyseessä koira vai susi. Nyt käytetty menetelmä osoittaa, että jopa tuhansia vuosia vanhoista haudoista voidaan löytää jäänteitä turkiksista ja höyhenistä, myös Suomessa, hän sanoo.
Muutama karva oli mahdollista tunnistaa pikkunisäkkäiden karvoiksi. On hyvin mahdollista, että nämä ovat luonteeltaan sekundäärisiä eli eivät hautaan tarkoituksella laitettuja. On kuitenkin mahdollista, että myyrien nahkoja on muinoin hyödynnetty. Esimerkiksi kontiaisen samettinen turkki on ollut arvokas kauppatavara.
Suomen happamassa maaperässä erityisen heikosti säilyvistä kasvikuiduista löydettiin kolme katkelmaa. Kuidut olivat niin kutsuttuja runkokuituja eli peräisin esimerkiksi pajusta tai nokkosesta. Tuohon aikaan kyseessä on voinut olla kalastamiseen käytetty verkko, vaatteiden kiinnittämiseen käytetty nyöri tai narukimppu.
Suomesta tunnetaan toistaiseksi vain toinen mesoliittiselle kivikaudelle ajoitettava runkokuitulöytö eli Kansallismuseossa esiteltävä kuuluisa Antrean verkko, joka on solmittu pajusta tehdyistä kuiduista.
Tutkimuksessa kehitettiin kuitujen erottamismenetelmä, jota sovelletaan jo uusissa tutkimuksissa. Hanke on osoittanut arkeologisista kohteista kaivettavan maa-aineksen suuren informaatioarvon.
