Presidentti Vladimir Putin ja puolustusministeri Sergei Shoigu. / LEHTIKUVA / AFP Maxim Shipenkov

Sergei Shoigun väitetään joutuneen naurunalaiseksi asevoimissa

Venäjän puolustusministeri on siirretty syrjään sotaa koskevasta päätöksenteosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itsenäiset venäläismediat ovat kertoneet heikon sotamenestyksen heijastuneen maan puolustusministeri Sergei Shoigun asemaan.

Ministerin kerrotaan joutuneen syrjään maan johdon päätöksenteosta. Presidentti Vladimir Putin saa tiettävästi tilannekatsauksia sotatoimien edistymisestä suoraan operatiivisen tason komentajilta.

Britannian puolustusministeriön tilannekatsauksessa arvioidaan, että Sergei Shoigu on luultavasti joutunut Ukrainan rintamalla taistelevien venäläissotilaiden ja -upseerien pilkan kohteeksi. Puolustusministeriksi vuonna 2012 nousseella Shoigulla oli maine tehokkaana hallintojohtajana, mutta hänellä ei ole varsinaista sotilaskokemusta.

Hyökkäyksen hyytyminen on kiihdyttänyt arvostelua, jonka mukaan ministeri ei ymmärrä asevoimien todellisia vaatimuksia ja ongelmia.

Vladimir Putinin kerrottiin jo aiemmin menettäneen luottamuksensa Sergei Shoiguun, joka oli lupaillut Ukrainan operaation päättyvän nopeaan voittoon. Putin on ohittanut hierarkiassa myös yleisesikuntapäällikkö Valeri Gerasimovin ja asioi suoraan keskisen sotilaspiirin komentaja Alexander Lapinin ja kenraali Sergei Surovikinin kanssa, joka vastaa Ukrainan eteläosiin sijoitetuista joukoista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)