Suomen julkisen talouden velan suhde bruttokansantuotteeseen kasvoi viime vuonna eniten EU:ssa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

”Silti osa porukasta ei vieläkään ymmärrä…” – Näin Suomen velkakehitystä kommentoidaan

Suomen velka kasvaa nopeammin kuin muiden EU-maiden.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen vauhdikas velkaantuminen on kirvoittanut keskustelua X-alustalla. Rahoituksen professori Timo Rothovius kommentoi, että häntä jopa hävettää kuulua siihen sukupolveen, joka tuhosi Suomen tulevaisuuden.

– Suomen velka kasvaa nopeammin kuin minkään muun EU-maan. Silti osa porukasta ei vieläkään ymmärrä, miksi tarvitaan suunnanmuutos ja nopeasti! Hävettää kuulua siihen sukupolveen, joka tuhosi Suomen tulevaisuuden kaikki-mulle-heti-nyt -politiikallaan, Rothovius kirjoittaa X:ssä.

– Jos joku vielä kehtaa sanoa, että Suomen ei pitäisi korjata julkista talouttaan vähintään tällä vauhdilla mitä hallitus nyt on tekemässä, on väärässä, toteaa puolestaan kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.).

Suomen julkinen velkasuhde oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 75,8 prosenttia bruttokansantuotteesta. EK:n johtaja Sami Pakarinen on jakanut havainnollistavan graafin, jonka mukaan Suomen velkasuhteen ennustetaan nousevan 87 prosenttiin vuoteen 2029 mennessä. Talouskasvu ja menokuri ovat nyt Pakarisen mukaan tarpeen.

Myös Hypo-pankin pääekonomisti Juho Keskinen muotoilee, että ”sopeutustarve ei taida olla ihan tuulesta temmattu idea”.

– Vähentämällä tarvetta uuden velan ottamiselle kyetään nyt vaikuttamaan valtion korkomenoihin. Velanotto olikin aika paljon kannattavampaa vielä kolmisen vuotta sitten, jolloin valtio jopa tienasi negatiivisilla koroilla, hän muistuttaa X-päivityksessään.

Kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) toteaa, että samalla kun Suomen velkakehitys kulkee huonoon suuntaan, eteläiset EU-maat ovat tervehdyttäneet talouksiaan rivakasti.

– Reilu vuosikymmen sitten näissä maissa tempaistiin läpi rajut talousuudistukset. Ne olivat vaikeita mutta nyt kantavat hedelmää. Vain terve talous on kestävä pohja hyvinvoinnille.

– Toivottavasti jossain on tallessa ne kalvot, joilla käytiin neuvomassa kreikkalaisia reilut 10 vuotta sitten… sanailee puolestaan Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)