FT, kulttuurintutkija ja tietokirjailija Henna Karppinen-Kummunmäki tarkastelee teoksessaan naimattomuuden ja parisuhteettomuuden historiaa keskiajalta nykypäivään.
Sana sinkku tulee tietenkin englannin kielen sanasta single. Naimatonta ihmistä tarkoittavaksi sanaksi se vakiintui englannissa vuonna 1964, mutta suomen kielessä sinkkua alettiin käyttää laajemmin vasta 2000-luvun alkuvuosina.
Aiemmin Suomessa ovat olleet käytössä muun muassa termit vanhapiika, vanhapoika, peräkammarin poika, ikäneito, poikamies, poikamiestyttö ja neiti-ihminen.
Mielikuvat ja asenteet muuttuvat hitaasti
Vuonna 2000 naimattomien määrä oli 47,1 prosenttia Suomen silloisesta väkiluvusta eli noin 5,1 miljoonasta. Eronneita tai leskiä oli 14,6 prosenttia. Vuonna 2022 Suomen väkiluku oli 5,5 miljoonaa ja naimattomien osuus oli noussut 49,5 prosenttiin. Eronneita tai leskiä oli 15,8 prosenttia.
Vaikka parisuhteettomuus on siis tänä päivänä yhä yleisempää, asenteet muuttuvat hitaasti. Puolison etsiminen ja lasten saaminen ovat normiodotuksia. Myös populaarikulttuuri vahvistaa mielikuvaa siitä, että jokainen sinkku lähtökohtaisesti etsii puolisoa. Tämä selittää muun muassa monien televisioformaattien suosion, näitä ovat muun muassa Maajussille morsian tai Unelmien poikamies.
Sinkkuja kuvataan mediassa myös voimakkaan seksuaalisuuden ja viihteen näkökulmasta. Esimerkiksi Temptation Island -realitysarjaa seuraavassa uutisoinnissa sinkkuja ja parisuhteessa olevia verrataan toisiinsa. Sinkku nähdään ohjelmassa usein viettelijänä ja uhkana parisuhteen kestävyydelle.
Tosin julkisuudessa sinkkuutta markkinoidaan myös elämyksenä. Yksinelävä saa elää vain itselleen ja toimia kuten parhaaksi näkee. Hänellä on aikaa harrastaa ja tavata ystäviään. Kukaan ei kotona valita pesemättömistä pyykeistä, likaisista astioista tai viemättömistä roskista.
Erilaisista Tinderin kaltaisista deittisovelluksista ei ole pulaa ja monien mielestä ne mahdollistavat kohtaamisia laajemman ihmisjoukon kanssa kuin muuten olisi mahdollista. Esimerkiksi juuri Tinderissä kaikki on periaatteessa helppoa, jos sovelluksessa molemmat käyttäjät pitävät toistensa kuvista, syntyy osuma eli match ja tarkempi viestittely voi alkaa.
Tilastot eivät kuitenkaan ole kovin ruusuisia. Suomalaisista Tinderin käyttäjistä joka viides ei tapaa kertaakaan matchiään livenä. Yli puolet käyttäjistä sentään näkee mahdollisen kumppanin 1–5 kertaa, joka kuudes oli saanut 6–10 deittiä ja vain joka kymmenes yli nähnyt osumansa yli kymmenen kertaa.
Siksi ei ole suuri ihme, että monet turhautuvat sovellukseen, jos tuloksena on vain hyvin vähän osumia, heti alkuun loppuneita keskusteluja tai pahimmillaan vain törkyviestejä. Ikävät kokemukset syövät itsetuntoa ja jatkuvasti pettynyt henkilö alkaa pohtimaan, kannattako enää yrittää uudestaan.
Sinkkuelämässä on riskinsä
Karppinen-Kummunmäki tuo esiin tylyjä lukuja. Sinkkujen kuolleisuus on selkeästi suurempi kuin naimisissa olevien, miehillä ero on 2,7-kertainen, naisilla 1,8-kertainen. Tietenkin tilannetta selittävät jonkin verran sosioekonomiset tekijät, kuten koulutus, ammatti ja työllisyys, mutta eivät täysin.
Erityisesti naimattomilla miehillä on suuri riski saada sydänkohtaus. Iästä riippumatta sinkkumies saa jopa 66 prosenttia todennäköisemmin sydänkohtauksen kuin naimisissa oleva. Myös naimattomilla naisilla luku on jopa 65 prosenttia.
Syitä tutkijat löytävät muun muassa elämäntavoista, jotka ovat naimisissa olevilla usein terveellisempiä. Edelleen avun saaminen sydänkohtauksen jälkeen ja elvytyksen aloittaminen on todennäköisempää naimisissa olevilla.
Sinkkuuteen liittyy paljon myös psyykkisiä kuormittavia tekijöitä, varsinkin eron tai leskeytymisen yhteydessä. Miehet kärsivät näistä ongelmista usein naisia herkemmin, ja heillä niihin liittyy myös alkoholin liikakäyttöä.
Seurantatutkimusten mukaan naimattomilla, eronneilla ja leskillä masennus on jopa puolet yleisempää kuin muilla ja naisilla kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä.
Sotalesket vaikeassa asemassa
Suomessa talvi- ja jatkosodan seurauksena noin 30 000 naista jäi leskeksi. Suurin osa heistä oli alle 40-vuotiaita eli saattoi olettaa, että uusi parisuhde kajasteli monen mielessä. Sotaleskien asema ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertainen.
Esimerkiksi Kotiliesi-lehti suhtautui artikkeleissaan negatiivisesti sotaleskien uudelleen avioitumiseen. Kaatunut sankarivainaja oli uhri isänmaalle ja edellytti sitä, että leski keskittyi kunnioittamaan miehensä muistoa ja huolehtimaan tämän lapsista. Kaikenlainen huvittelu ja esimerkiksi tansseissa käyminen katsottiin epäsopivaksi sotaleskille.
Kaikkein ongelmallisin ryhmä olivat nuoret, lapsettomat sotalesket, jotka eivät olleet täyttäneet velvollisuuttaan äitinä, mutta uusi avioliitto ei ollut heillekään suotavaa. He jäivät ikään kuin välitilaan. Kaikista kehotuksista huolimatta yli puolet sotaleskistä solmi avioliiton vuoteen 1954 mennessä.
Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen. 261 sivua. Docendo 2024.
