Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) lyttää viestipalvelu X:ssä pääoppositiopuolue SDP:n politiikan ja ulostulot.
– Täytyy kyllä sanoa, että demarit alkavat olla Suomen populistisin puolue, Wallinheimo kirjoittaa X:ssä.
Hän kommentoi X:ssä Verkkouutisten juttua, jossa SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen sanoo, että hallitus ei piittaa kansalaisten huolista.
– Kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu on suomalaisten suurin huolenaihe, mutta perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) keskittyy turvaamaan hyvätuloisten aseman, Rantanen sanoo tiedotteessa.
– Sen sijaan, että varapääministeri Purra vastaisi kansalaisten huoliin, osoittaisi ymmärtävänsä niitä, hän jatkaa hyvinvointiyhteiskunnan purkamista pala palalta, hän jatkaa.
Kokoomusedustaja muistuttaa, että SDP ei esittänyt juurikaan hallituksen tekemien leikkausten perumista vaihtoehtobudjetissaan.
– Ensin hyväksyvät vaihtoehdossaan noin miljardin työttömyysturvaleikkaukset ja sitten itkevät tuloeroista, jotka nekin ovat kaventuneet viime hallituskaudesta, Wallinheimo päivittelee SDP:n toimintaa.
Täytyy kyllä sanoa, että demarit alkavat olla Suomen populistisin puolue. Ensin hyväksyvät vaihtoehdossaan n. miljardin työttömyysturvaleikkaukset ja sitten itkevät tuloeroista, jotka nekin ovat kaventuneet viime hallituskaudesta. 🤷♂️ https://t.co/rROwT1757r
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) January 8, 2025