Peter Pomerantsevin paljon huomiota maailmalla herättäneen uutuuskirjan nimi on Nothing Is True and Everything Is Possible: The Surreal Heart of the New Russia. Sen mukaan siis uudella surrealistisella Venäjällä mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista.
Kirjan alussa Pomerantsev kertoo Reality Show Russia -luvussa, miten ystävällismielinen venäläiskustantaja vei hänet Ostankinon tv-propagandakeskuksen ylimpään kerrokseen. Vuosi saattoi olla 2001.
Ostankinon viikkotapaamisessa Venäjän välkyimmät miehet polttivat tupakkaa tapaamisessaan, joissa päätetään viikon lähetyksistä. Hiljaa pysytelleeseen brittiläiseen tv-mieheen pöydän ääressä ei kiinnitetty huomiota, koska hänellä on venäläinen sukunimi.
Näin Pomerantsev kirjoittaa:
Pöydän päässä istui maan tunnetuimpiin kuuluva tv-juontaja:
”Me tiedämme kaikki, ettei mitään todellista politiikkaa tule. Mutta meidän pitää silti antaa katsojillemme tunne että jotain tapahtuu. Heitä pitää viihdyttää. Joten millä me pelaisimme? Hyökkäämmekö oligarkkeja vastaan? Kuka on tämän viikon vihollinen? Politiikan pitää tuntua… elokuvalta!”.
Pomerantsevin mukaan presidentti Vladimir Putinin ensimmäinen teko valtaan tultuaan vuonna 2000 oli kontrollin hankkiminen televisiosta. Sillä johdetaan maata.
Sen kautta Kreml päätti mitä poliitikkoja se sallisi leikkioppositiokseen ja mitä maan pelkojen ja historian pitää olla.
– Eikä uusi Kreml tee samaa virhettä kuin vanha Neuvostoliitto teki: se ei koskaan anna television muuttua tylsäksi.
Tavoite on yhdistää neuvostokontrolli läntiseen viihteeseen. Tämän vuosisadan Ostankino yhdistää showbisneksen ja propagandan, katsojamittaukset ja autoritaarisuuden. Ja suuren shown keskellä on Presidentti itse, luotuna nollasta, harmaasta massasta television voiman avulla, niin että hän muuttuu nopeasti kuin esiintyvä taiteilija rooleissaan sotilaasta, rakastajasta, paidattomasta metsästäjästä, liikemiehestä, vakoojasta, tsaarista, teräsmiehestä. ”Uutiset ovat suitsuke, jolla siunaamme Putinin tekoja, teemme hänestä Presidentin”, tv-tuottajat ja politiikan teknologistit sanovat. Tuossa savuisessa huoneessa istuessa tunsin että todellisuus on ikään kuin mukautuva, että olin taikuuteen kykenevien herttuoiden kanssa, jotka voivat tuoda henkiin mitä tahansa he halusivat Neuvostoliiton jälkeiselle Venäjälle. Mutta joka vuosi jonka Venäjällä työskentelin, tulivat Ostankinon strategiat yhä kieroutuneemmiksi; tarve luoda paniikkia ja pelkoa yhä kiireellisemmäksi; järkeä lakattiin kuuntelemasta, ja Kremlille myönteiset kultit ja vihankylväjät sijoitettiin parhaisiin aikoihin pitämään kansakuntaa haltioissaan ja hämmentyneenä, kun yhä enemmän ulkomaisia vuokralaisia tuotiin auttamaan Kremliä ja levittämään sen näkemystä maailmaan.
Kremlissä kirjaimellisesti kirjoitetaan todellisuutta halutun mukaiseksi, Pomerantsev katsoo. Oppositiopuolueet eivät todellisuudessa ole oppositio vaan ostettuja, kuten kaikki muutkin päättäjät yhteiskunnassa. Ostetut televisiouutiset kertovat mitä Kreml haluaa. Kaikki, uhritkin, ovat osasia käsikirjoituksissa.
Pomerantsevin mukaan ”televisio on ainoa voima joka voi yhdistää ja hallita ja sitoa tätä maata”.
Turva presidentistä
Peter Pomerantsev kertoo absurdista Moskovasta, jossa maalta tulleet pitkäjalkaiset tytöt maksavat tuhansia dollareita kursseista kuten ”Geisha School”. Siellä opetetaan keinoja miljonäärien pyydystämiseksi.
Tytöt etsivät ”forbeseita” (talouslehden mukaisesti) ja saavat ohjeita kuten ”älä koskaan käytä jalokiviä ensi tapaamisella” ja ”purista jalkasi yhteen saadaksesi pupillisi laajenemaan”. Eräs neuvo on mennä varakkaalle alueelle kartta käsissään ja näyttää eksyneeltä.
Tyttöjä kutsutaan karjaksi, heidän arvonsa alkaa laskea 22 ikävuoden jälkeen ja miljonäärit halveksivat heitä.
Miljonäärit maksavat Kremlille miljoonia tullakseen miljardööreiksi. Kukaan ei voi hypätä pois pyörästä, koska yksityistä omistusta ei ole.
Miljardööritkin myöntävät, että kaikki heidän omaisuutensa kuuluu todellisuudessa valtiolle. Ainoa turva on Vladimir Putinissa. Kaikki on todellisuudessa hänen.
Peter Pomerantsevin mukaan Venäjä ei ole muutoksessa. Maa ei ole ollut aikeissakaan siirtyä kohti länsimaista demokratia tai kapitalismia. Venäjä on postmoderni diktatuuri, joka käyttää demokraattisen kapitalismin kieltä ja instituutioita oikeuttamaan autoritaarisuutta.
Vallan takaavilla tv-tuottajilla on laajat valtuudet ohjelmiinsa, niin kauan kuin korruptioon ei puututa. ”Me teemme iloisia asioita, Peter! Iloisia!”, hänelle sanotaan.
”Kyllä, kaikki oli mahdollista, mutta koska mikään ei ollut totta”. Pomerantsevin mukaan se oli kaikki ”kimaltelevaa maskia, jossa jokainen rooli ja jokainen tehtävä tai usko on muutettavissa”. Tv on aivan uuteen, hienovaraisempaan autoritaarisuuteen, jossa Venäjän presidentti kontrolloi kaikkea.
Kirjassa Putinia käsitellään silti korostetun vähän. Ykköshahmo, hullu nero, on Vladislav Surkov. Hän on maan entinen varapääministeri, joka tunnetaan Putinin pääideologina. Surkov on oligarkkien pr-guru, joka nykyisin kontrolloi television välityksellä kaikkea – myös Krimin miehitystä.
