Aalto-yliopistossa nykyään työskentelevä Korkman toivoi Heurekan talousfoorumin alustuksessaan, että työmarkkinajärjestöt valmistelevat eläkeiän nostamisen niin, että seuraava hallitus voi siitä nopeasti päättä ja päätös astuu voimaan aikataulun mukaisesti vuonna 2017.
– Tästä on pidettävä kiinni. Seuraavan hallituksen on vietävä uudistus nopeasta eduskuntaan myös siinä tapauksessa, etteivät järjestöt ole päässeet täyteen sopuun asiasta – mikä ei minua yllättäisi.
Korkman peräsi päättäjiltä riittävän voimakkaita toimia laajalla rintamalla Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Hänen mukaansa työurien pidentäminen loppupäästä on ”merkittävä” osa ratkaisuja.
– Optimismi eläkeuudistuksessa olisi laajalla pohjalla, jos puolueet eivät tavoittelisi ääniä uudistuksen vesittämislupauksilla seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tällaiseen pidättyvyyteen Suomessa on toistaiseksi kohtuullisessa määrin pystytty.
Talouden suhdanneluotoisen elvytyksen Korkman sanoi hyväksyvänsä sillä ehdolla, että samalla pystytään parantamaan Suomen ulkoista kilpailukykyä ja yritysten toimintaedellytyksiä. Lisäksi julkisen talouden kestävyysvajetta pitää kutistaa veropohjan rakenteellisilla uudistuksilla.
Nykykriisiä voi verrata 1990-luvun lamaan
Korkmanin mukaan nykyistä talouskriisiä voidaan verrata 1990-luvun alun lamaan. Ero on siinä, että tällä kertaa kriisi ei ole ensisijaisesti kotikutoinen, vaan maailmalta meille tullut.
– Suomen vauraus on luotu globalisaatiota hyödyntämällä, mutta nyt se näyttää varjopuolensa.
Hänen mukaansa ydinkysymys ei ole, kuinka kilpailukyky on kehittynyt ja miksi. Sen sijaan yksi osa yhteistä tilannekuvaa on, että kilpailukykymme on ilmeisen riittämätön paperi- ja informaatioteknologian viennin korvaamiseen ja tuotannon jalostusarvon nostamiseen.
– Olivatpa kilpailukykymittausten numerot miten hyviä tahansa, vienti on joka tapauksessa romahtanut ja tilanne edellyttää kilpailukyvyn korjaamista. Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä työvoimakustannukset ovat keskeisellä sijalla.
Elinkeinoelämä ei sitoudu työpaikkoihin Suomessa
Hänen mukaansa on tiedostettava – piti siitä tai ei – ettei Suomen elinkeinoelämä nykymaailmassa sitoudu pitämään työpaikkoja Suomessa. Etenkin viennistä vastaavat suuryritykset toimivat globaalin pääoman ehdoilla ja siirtävät toimintojaan sinne, missä pääomalle saadaan korkein mahdollinen tuotto.
– Sijoituksille pitää saada kansainvälisten markkinoiden määräämä tuottoaste. Sen varaan ei voi laskea, että työantajat pitävät kustannuksia kurissa toiminnan jatkuvuuden ja kasvun edellyttämällä tavalla. Se sijaan voi odottaa, että toiminta ulkoistetaan muualle, jos kotimaiset toimintaedellytykset koetaan riittämättömiksi. Niin palkansaajajärjestöjen kuin hallituksen on otettava tämä huomioon.
Jatkuvien menoleikkausten ja veronkorotusten kierre uhkana
Korkmanin mukaan julkisen talouden merkittä kestävyysvaje uhkaa ajaa Suomen jatkuviin budjettialijäämiin, menoleikkauksiin ja veronkorotuksiin eli itseään ruokkivaan talouden surkastumiseen.
– Ongelmaa ei voi ratkaista kokonaisveroastetta nostamalla, koska ne verot, joita talouden kannalta voisi nostaa, ovat poliittisesti kovin epäsuosittuja, kuten kiinteistövero ja arvonlisävero. Muita veroja taas pitäisi mieluummin alentaa kuin korottaa kansainvälisen kilpailun tai kannustinvaikutusten vuoksi.
Hän näki, että nykymenolla on edessä joko hyvinvointivaltion alasajo tai sitten palvelutuotannon tehostaminen ja kansantalouden veropohjan laajentamisen yhdistelmä, mikä tarkoittaa työvoiman tarjonnan kasvattamista.
Yleisesti ottaen Korkman piti suomalaista hyvinvointivaltiota liian suurena kansantalouden verojen tuottokykyyn nähden.
