Suomen Kuvalehti uutisoi koronakriisin peittäneen hallituspuolueiden välisiä sisäisiä riitoja.
SDP:ssa kerrotaan hämmästellyn keskustan ja puoluejohtaja valtiovarainministeri Katri Kulmunin toimintaa, johon pääministeri Sanna Marinin (sd.) kerrotaan tuskastuneen. Marinin hermojen kerrotaan pettäneen henkilöstömitoituksesta neuvoteltaessa, kun Kulmuni panttasi kantaansa.
Sdp:n eduskuntaryhmässä Sanna Marinin kerrotaan valittaneen Kulmunin olevan ”maanvaiva”, epäilleen tämän kykyjä ja sanoneen keskustajohtajan olevan ”itsepäinen ja epävarma”.
– Sanna ei luottanut Katriin, ei missään asiassa, SDP:n taustavaikuttaja sanoo SK:lle.
Keskustalaisten puheiden julkisten menojen leikkaamisesta sanotaan hirvittävän sosiaalidemokraatteja. Nykyiselle hallituspohjalle ilman vaaleja on puolueen arvion mukaan vain yksi vaihtoehto: Sdp:n, keskustan ja kokoomuksen hallitus.
Sanna Marinin parhaimpiin puoliin ei demareiden mukaan kuulu vastakkaisten mielipiteiden kuunteleminen ja sietäminen.
– Hän on vahva omissa näkemyksissään eikä tykkää vastaväitteistä.
Pääministerin tokaisut hämmästyttävät joskus hänen kannattajiaankin.
– Tuossa asemassa ei voi sanoa, että keksitään jostain ne rahat. Hän on välillä niin punainen, että hirvittää.
Keskustan kerrotaan olevan hajallaan kahdessa perusasiassa, hallitusyhteistyössä ja talouspolitiikassa.
– Osa tuntee olonsa erittäin epämukavaksi tässä kommunistiseurassa.