SK: Tradeka antoi vaalirahaa yli sadalle Sdp:n ja vasemmistoliiton ehdokkaalle

Osuuskunnan hallituksen jäsenistä lähes puolet sai osuuskunnalta vaalirahoitusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Kuvalehti kertoo Osuuskunta Tradekan antamasta vaalirahoituksesta syksyn 2017 kuntavaaleissa. Tukea sai 105 vasemmistoliiton ja Sdp:n kuntavaaliehdokasta.

Tradeka myönsi kullekin ehdokkaalle 500 euroa, yhteensä 52 500 euroa. Summa ei ole henkilöä kohden suuri, mutta SK:n mukaan jakamisen periaatteet herättävät kysymyksiä.

Tradekan vaalirahan ehtona on toimiminen osuuskunnan hallintoelimissä tai osuuskunnan yhtiön pääluottamusmiehenä tai työsuojeluvaltuutettuna.

21-jäsenisestä Tradekan hallituksesta yhdeksän sai vaalirahoituksen. Heihin kuului muun muassa Sdp:n Jukka Gustafsson, joka sai osuuskunnalta myös 1 500 euroa eduskuntavaaleihin 2015. Nykyisin hallituksessa on Sdp:n Eero Heinäluoma.

Nykyisistä Sdp:n kansanedustajista kuntavaalituen saivat Gustafssonin ja Heinäluoman lisäksi Maria Guzenina, Ilkka Kantola, Anneli Kiljunen, Johanna Ojala-Niemelä ja Tytti Tuppurainen.

Tradekan hallituksen puheenjohtaja valtiopäiväneuvos Markus Aaltonen (sd.) sanoo SK:lle, että vaalirahoitus on ”ikimuistoinen käytäntö. Osuuskunnan hallintoon aikaansa uhraavien vaivannäköä on tavallaan palkittu kohtuullisella vaalituella”.

Huhtikuun eduskuntavaaleissa Tradeka tulee tukemaan jokaista ehdokastaan 2 500 eurolla.

Tradeka omistaa muun muassa 170 ravintolan Restel Oy:n, Lehtipiste Oy:n ja pyörittää Burger King- ja Taco Bell -pikaruokaravintoloita Suomessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)