Poliisi on saanut useita ilmoituksia oudosta kissapukuisesta hahmosta eri puolilla Satakuntaa, kertoo Satakunnan Kansa Länsi-Suomi.
Lounais-Suomen poliisille on tullut hätäkeskuksen kautta yksittäisiä ilmoituksia hahmosta Porissa ja Raumalla. Viikonloppuna poliisi sai sähköpostitse tiedon mahdollisesta havainnosta myös Kankaanpäässä.
Poliisin mukaan se ei ole tavannut yhdessäkään tapauksessa kissaksi pukeutunutta henkilöä.
Havainnot liittyvät Cat in the Hat -ilmiöön, josta on levinnyt sosiaalisessa mediassa tekoälyllä tehtyjä videoita. Niissä kissapukuisia hahmoja on sijoitettu todellisiin paikkoihin.
Ilmiön nimi viittaa yhdysvaltalaisen Dr. Seussin vuonna 1957 julkaistuun The Cat in the Hat -lastenkirjaan.
Poliisi muistuttaa, että uhkaavasti käyttäytyvästä henkilöstä voi aina ilmoittaa hätänumeroon 112.