Helsingin Sanomat on pyytänyt presidenttiehdokkaita kirjoittamaan heille esseen, näkemyksensä Suomesta suomalaisen kirjallisuuden kautta. Lauantaina vuorossa oli Alexander Stubb, joka on kirjoittanut Sofi Oksasen teoksesta Puhdistus (WSOY, 2008).
Alexander Stubb aloittaa kuvailemalla avainkokemustaan rauhanvälitystehtävässä ulkoministerinä Georgiassa elokuussa 2008. Hän kertoo alueen vallanneen venäläisen kenraalin saarnanneen juovuksissa, miten alueen asukkaat haluavat olla venäläisiä. Suomalaiset näkivät vahingossa kaksi bussia, joihin naiset ja lapset oli väkisin siirretty kodeistaan.
– Tulitauko saadaan aikaiseksi viidessä päivässä. Konflikti jäädytetään. En koskaan saa tietää, miten väkivalloin siirretyille perheille käy. Näkemääni en koskaan unohda, niitä evakkoja, Stubb muistelee.
– Palaan kotiin. Pidän puheen suurlähettiläspäivillä. Väitän, että 080808 tullaan näkemään maailmanpolitiikan synkkänä merkkipäivänä, käännekohtana. Olen väärässä – ei nähty.
– Suhteet Venäjän kanssa jatkuvat kutakuinkin normaaleina. Kansainvälinen yhteisö ummistaa silmänsä siltä, että Venäjä on taas aloittanut imperialistisen ristiretkensä.
Samana jouluna Alexander Stubb saa lahjaksi Sofi Oksasen Puhdistuksen. Se on hänen mukaansa tarina naisiin kohdistuvasta väkivallasta, petoksesta ja itsepetoksesta, mutta myös valtiollisen sorron tarina.
– Se on tarina, joka koski kaikkia entisiä neuvostotasavaltoja ja niitä, joita Venäjä on historiansa aikana sortanut. Se olisi voinut olla myös Suomen tarina.
– Ymmärrän, miksi kirjaa hehkutetaan. Se lyö tajuntaan. Se vangitsee. Se menee ihon alle ja uniin. Kirja avaa minulle maailman, jonka alitajuntani tiesi olevan olemassa, mutta jonka en antanut tulla. Nyt se tulee.
– Ei minulle koulussa kerrottu Viron lähihistoriasta. Siitä vaiettiin. Koulukirjoissa kerrottiin muunneltua totuutta. Neuvostoliiton imperialismi oli tabu. Siitä sai puhua vain kotona. Ukrainasta tiesin vielä vähemmän.
Stubb kertoo lukeneensa Puhdistuksen uudestaan, kun Venäjä valtasi Krimin 2014.
– Jään miettimään, miksi historia niin usein toistaa itseään. Muistot Georgian sodasta nousevat pintaan. Emmekö opi mitään? Miksi en itse opi, tai uskalla oppia?
– Krimilläkin oli varmasti omat Aliidensa, Ingelinsä ja Zaransa. Rakkaus ja epätoivo voivat ajaa meidät petokseen. Oli niitä, joita pakolla siirrettiin. Oli vihreitä miehiä ja sinisiä busseja. Oli väkivaltaa. Raiskattiin.
– Itsesuojeluvaistomme pakottaa meidät älylliseen epärehellisyyteen ja tekoihin, jotka ovat ristiriidassa arvojemme kanssa. Yritämme niitä sovitella, usein onnistumatta. Emme uskalla käsitellä menneisyyttä, koska pelkäämme sen tuovan pintaan muistoja, jotka haluaisimme kätkeä.
Presidenttiehdokkaan mukaan ”kulttuuri ja kirjallisuus on aina ollut minulle tapa käsitellä vaikeitakin asioita. Eräänlainen fiktiivinen ikkuna todellisuuteen. Se auttaa, kun haluan nähdä, mutta en uskalla katsoa”. Sofi Oksanen on hänen mukaansa ”uskaltanut puhua Venäjästä sellaisena kun se on – imperialistisena, häikäilemättömänä ja aggressiivisena”.
– Me Suomessa olemme sen tienneet, mutta emme ole sitä ääneen uskaltaneet sanoa.
– Tai jos olemme, niin siitä on ollut seurauksia. Niin kylmän sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Syntyi hiljaisuuden kehä, eräänlainen itsesensuuri, jonka läpi harvat uskalsivat puskea. Sitä on myös suomettumiseksi kutsuttu. Oikeutetusti.
Stubb palasi taas Puhdistukseen, kun hyökkäyssota alkoi helmikuussa 2022.
– Kolmas kerta toden sanoo. Naamiot riisutaan. Myös Suomessa ymmärrämme, että paluuta vanhaan ei ole. Otamme lopullisen askeleen länteen, Stubb kirjoittaa.
– Meistä tulee sotilasliitto Naton jäsen. Miksi? Koska uskallamme myöntää itsellemme, että yksin ei kannata koskaan jäädä, jos naapurina on maa, jonka olemassaolon oikeutus on toisten valtaaminen.
– Vladimir Putin haluaa paikkansa Venäjän historiassa, jossain Stalinin ja Pietari Suuren välimaastossa. Hän on kertonut meille suunnitelmistaan julkisesti jo vuodesta 2005. Hän katui Neuvostoliiton hajoamista.
– Emme kuunnelleet. Emme uskoneet. Venäjä hyökkäsi. Putin halusi kiistää Ukrainan olemassaolon. Tappaa sen kielen ja kulttuurin. Tehdä Ukrainasta venäläisen. Jatkaa valtiollista sortoaan. Heräsimme vasta, kun Ukraina puolustautui.
Stubb toteaa oppineensa Oksaselta, että ihminen on itsepetoksen mestari.
– On helppoa sulkea silmänsä totuudelta. On helppo ulkoistaa paha jonkinlaiseksi vierasesineeksi, joka on aina muualla ja toisissa.
– Olemme kuitenkin hyvin ristiriitaisia olentoja. Alhaisuus ja paha ovat olemassa. Jos katsoo peiliin, niin ne ovat siellä, vähintään mahdollisuuksina. On meistä itsestämme kiinni, että hyvä voittaa.
– Hän on uskaltanut puhua Venäjästä sellaisena kun se on – imperialistisena, häikäilemättömänä ja aggressiivisena. Me Suomessa olemme sen tienneet, mutta emme ole sitä ääneen uskaltaneet sanoa.
@alexstubb esse @SofiOksanen Puhdistuksesta
https://t.co/j2z7sn389k— Laura Rissanen (@laurarissanen) January 6, 2024
Kiitos @alexstubb ! Tämä essee oli huikea. Kirjallisuus kantaa. Ja auttaa ymmärtämään ja näkemään.https://t.co/1edNR2nbZI
— Suvi-Anne Siimes (@SuviAnneSiimes) January 6, 2024
