Venäjän viimeaikaisessa toiminnassa on tuttuja kaikuja Neuvostoliiton ajoilta, sotahistorian apulaisprofessori Mikko Karjalainen Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksesta kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa kolumnissaan.
– Suomenlahdella merikaapelit katkeilevat ja suomalaisiin toimijoihin kohdistuu laajoja palvelunestohyökkäyksiä. Suomenlahden nimeksi ehdotetaan Pietarinlahtea. Pöyristyttävää kaikki tyynni. Suomeen kohdistuu hybridivaikuttaminen tai jyrkemmin ilmaistuna hybridisodankäynti on arkipäivää. Usko tai älä, Karjalainen kirjoittaa.
Hänen mukaansa historiallinen muistimme on valitettavan lyhyt, sillä asiaintila ei Karjalaisen mukaan ole entuudestaan tuntematon.
– Esimerkiksi 1930-luvun lopulla suomalaisia koeteltiin vähintäänkin yhtä inhasti. Itänaapuri esitti oikeudettomia rajamuutosvaatimuksia, Suomen puoleiselta raja-alueelta siepattiin yksittäisiä suomalaisia ja kansainvälisen yhteisön kautta Suomelle esitettiin perusteettomia uhkavaatimuksia.
Karjalaisen mukaan synkeä luku itsenäisyytemme historiassa on se, miten Neuvostoliiton laaja-alainen vaikuttaminen muuttui aseellisen voiman käytöksi puna-armeijan hyökätessä yllättäen Suomen kimppuun 30. marraskuuta 1939.
– Aseellisen vaikuttamisen ohessa hyökkääjä pyrki eristämään Suomen kipeästi tarvitsemastaan ulkomaisesta avusta, toteutti radiopropagandaa sekä lähetti ilmateitse Suomeen desantteja.
Hän muistuttaa, että talvisotaa seuranneina rauhankuukausina vaikutusyritykset eivät suinkaan laantuneet.
– Kevään 1940 aikana uuden rajalinjan pinnasta katosi suomalaisia Neuvostoliittoon. Taloudellista painostusta kohdistui ennen kaikkea Petsamon nikkelituotantoon. Suomen–Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran ensisijaisena tehtävänä oli tehdä Neuvostoliiton valtapyrkimykset todeksi – ei suinkaan ystävyyden vahvistaminen.
Neuvostoliiton vaikuttaminen sisälsi 1930–1940-lukujen taitteessa niin poliittisia, sotilaallisia, taloudellisia ja sosiaalisia keinoja sekä propagandaa. Karjalaisen mukaan pyrkimyksenä oli Suomen nujertaminen.
– Sangen tutun kolkkoja kaikuja verrattaessa viime kuukausien suomalaiseen keskusteluun, Karjalainen toteaa viitaten viimeaikaisiin tapahtumiin.
Hänen mukaansa itänaapurimme historiallisissa toimissa on kiistämättä vahvoja analogioita nykyaikaan.
– Täytyy vain toivoa, että kytkös nykyhetken ja menneen välillä toteutuu etenkin siinä, miten me suomalaiset vaikuttamisyrityksiin suhtaudumme.
Esimerkkinä vaikutusyrityksiin suhtautumisesta hän mainitsee tiedonvälityksen. Vielä talvi- ja jatkosodan aikana tiedonvälitys oli Suomessa hyvin keskitettyä.
– Radio tavoitti noin 1,3 miljoonaa suomalaista ja sanomalehdistö loput kolme- ja puolimiljoonaisesta kansasta. Tiedonvälityksen ohjaaminen ja vihollispropagandan taittaminen oli joltisenkin mahdollista.
Sen sijaan nykyaikana viestinnän moniäänisyys ei juuri mahdollista positiivista sääntelyä.
– Valta on yksittäisellä suomalaisella ihmisellä, joka toivon mukaan osaa tehdä valintoja oikean ja väärän tiedon välillä. Sivistystasomme – vaikka laskusuunnassa onkin – toivon mukaan vielä mahdollistaa tämän vastuun ryhdikkään kannon, Karjalainen painottaa.
