Sotalapset alttiimpia sydän- ja verisuonisairauksille

Lapsuusiässä koettu voimakas stressi voi jättää koko elämän ajan kestävät jäljet sekä psyykkiseen että fyysiseen hyvinvointiin
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuore väitöstutkimus osoittaa, että Ruotsiin sota-aikana evakuoidut sotalapset sairastavat muita ikätovereitaan enemmän sydänsairauksia ja tyypin 2 diabetesta.

Hanna Alastalo selvitti väitöstutkimuksessaan, onko varhaisessa lapsuudessa koettu ero vanhemmista vaikuttanut niin sanottujen sotalasten myöhempään sydän- ja verisuoniterveyteen sekä fyysiseen ja psykososiaaliseen toimintakykyyn.

Tutkimuksessa olivat mukana Helsingissä vuosina 1934-1944 syntyneet 13 345 henkilöä, jotka olivat lapsena käyneet neuvolassa. Tutkimuksen epidemiologisessa osuudessa oli tästä joukosta mukana 12 915 henkilöä, jotka olivat vuonna 1971 elossa ja asuivat Suomessa. Heistä 1 726 eli 13,4 prosenttia oli sotalapsia, jotka olivat kokeneet väliaikaisen eron vanhemmistaan sodan aikana.

Tutkimushenkilöistä 2 003 osallistui kliiniseen tutkimukseen, johon kuului muun muassa verenpaineen ja kehon koostumuksen mittaus, sokerirasitustesti ja verensokerin ja rasva-arvojen määrittäminen. Myös osallistujien käyttämää lääkitystä, elämäntapoja ja toimintakykyä selvitettiin.

Kliiniseen tutkimukseen osallistuneista sotalapsuuden kokeneita oli yli 14 prosenttia; vertailuryhmänä toimivat ne, jotka eivät olleet kokeneet sodan aikana väliaikaista eroa vanhemmista. Lapset oli lähetetty sotalapseksi keskimäärin neljän, viiden vuoden ikäisinä ja sotalapsena vietetty aika oli keskimäärin kaksi vuotta.

Epidemiologiseen osatutkimukseen osallistuneista 1 726 sotalapsesta 7,2 prosenttia sai lääkitystä sepelvaltimotautiin, kun vertailuryhmässä lääkitystä sai 4,5 prosenttia. Tästä huolimatta sotalapset eivät tarvinneet vertailuryhmää enempää sairaalahoitoa sydäntapahtumien ja aivohalvausten takia.

Sotalapsilla ei myöskään löytynyt merkitsevää yhteyttä sodanaikaisen vanhemmista erottamisen ja sydän- ja verisuonitauteihin kuolleisuuden tai kokonaiskuolleisuuden välillä.

Sotalapsuus oli kuitenkin yhteydessä korkeampaan sydän- ja verisuonitautien sairastavuuteen ja tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyteen vertailuryhmään verrattuna. Sotalapsilla oli myös todennäköisemmin kohonnut verenpaine.

Sotalapsuuden kokeneilla miehillä oli vertailuryhmää useammin lisääntynyt riski alhaiseen fyysiseen toimintakykyyn; suurin riski oli niillä miehillä, jotka olivat olleet sotalapsina kouluiässä tai joilla sotalapsena oloaika oli kestänyt yli kaksi vuotta. Yli kaksi vuotta kestänyt sotalapsena olo oli yhteydessä myös alhaisempaan psykososiaaliseen toimintakykyyn.

Sotalapsuuden kokeneilla naisilla ei sen sijaan havaittu vertailuryhmään nähden eroja fyysisessä ja psykososiaalisessa toimintakyvyssä.

– Näyttää siltä, että varhaisessa iässä koetulla stressillä – kuten sodanaikaisella erolla vanhemmista – voi olla elinikäisiä vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen sekä yleiseen hyvinvointiin. Sotalapsuus sekä sen ajoitus ja kesto ovat stressitekijöitä, joilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia ja jotka voivat lisätä joidenkin kroonisten ei-tarttuvien sairauksien riskiä myöhemmällä iällä, Alastalo toteaa.

TtM Hanna Alastalon väitöskirja Early life stress and later health – Cardiovascular disease and general health among former war evacuees tarkastetaan perjantaina 8. marraskuuta Helsingin yliopistossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)