Verkkouutiset

Tutkijan mukaan soten epäonnistumisen julistaminen voi vaikuttaa itseään toteuttavasti. Husin uusi Tammisairaala rakenteilla Helsingissä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

”Sote-uudistus on keskustan ikiaikaisen unelman ilmentymä”

Keskusta halusi valtaa poliitikoille maakuntiin, muistuttaa Pia Kauma.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi Ylen A-studiossa alkuviikosta, että sote-uudistus on epäonnistunut ja hyvinvointialueita on liikaa. Purran mukaan nykyinen hallitus ei kuitenkaan aio tai edes voi tehdä radikaaleja muutoksia järjestelmään.

THL:n johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen kommentoi X-alustalla, että on vielä liian aikaista arvioida uudistuksen onnistumista faktapohjaisesti. Tynkkynen on huolissaan, että kun sote-uudistuksesta puhutaan negatiivisesti, se voi vaikuttaa lopputulemaan.

– Sote-uudistuksen epäonnistumisen julistaminen pitäisikin nähdä myös aktiivisena poliittisena tekona, joka pahimmassa tapauksessa luo itseään toteuttavan ennusteen, Tynkkynen sanoo.

Kansanedustaja Pia Kauman (kok.) mukaan tarvitaan suuria muutoksia, että sotesta ikinä saadaan toimivaa.

– Sote-uudistus on eräänlainen keskustan ikiaikaisen unelman – maakuntamallin – ilmentymä, johon SDP suostui. Sitä motivoi ennen muuta vallan siirtäminen maakunnallisille poliitikoille, sanoo Kauma X-ketjussaan viitaten aluevaltuustoihin.

Kauma on jakanut Uuden Suomen jutun Tynkkysen lausunnosta.

– Monen sote-alueen alijäämät ovat niin suuret, että valtion on välttämätöntä puuttua niihin. Joitain alueita on yhdistettävä. Laajat terveyskeskuspalvelut joka kylällä on ollut hyvin suomalainen, kallis toimintatapa. Muualla Euroopassa luotetaan lääkäreihin ammatinharjoittajina, Kauma jatkaa.

Hänen mukaansa työt sote-mallin korjaamiseksi on aloitettava heti.

– Emme voi odottaa seuraavaa hallituskautta tai jotain ihmettä, joka itsestään korjaisi ongelmat. Apua tarvitsevat ihmiset eivät voi odottaa.

– Nykyinen Kela-korvausjärjestelmä remonttiin. Tavoitteena tulee olla koko maan lääkärikunnan kokonaisvaltaisempi hyödyntäminen niin, että ihmiset pääsevät ajoissa vaikuttavaan hoitoon. Omalääkärit alkuun etenkin paljon palveluja tarvitseville monisairaille ja vanhuksille, Kauma ehdottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)