Tietotoimiston piti noudattaa kuitenkin tiukkaa tasapuolisuutta ja sen toiminta oli varovaista tasapainoilua. Urho Kekkosen pitkällä presidenttikaudella tämä varovaisuus lisääntyi kaiken aikaa, toteaa Risto Jussila väitöstiedotteessaan. Hän on tutkinut STT:n lähimenneisyyttä poliittisen historian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan.
Suomalaiset sanomalehdet, radio ja televisio tarvitsivat STT:n uutistuotantoa, ja kymmenet lehdet olivat täysin riippuvaisia STT:n palveluista. Valtiovallalle ja muille yhteiskunnallisille toimijoille STT oli olennainen linkki suomalaiseen mediaan.
– Valtion elimissä tiedotustoiminta oli pitkään täysin lapsenkengissä. STT:tä käytettiin pitkään tiedottajana, sillä näin oli toimittu ennenkin. STT:llä olikin vahva asema tiedon jakamisessa, Jussila kertoo.
Tutkimuksen tarkastelujakso on sama kuin Urho Kekkosen neljännesvuosisadan pituinen presidenttikausi 1956–1981. Vastoin ennakkoajatuksia Kekkosella ei ollut sinänsä suoraan vaikutusta STT:n toimintaan.
– Kekkosen ajalla sen sijaan vaikutusta oli. STT toimi entistä varovaisemmin etenkin, kun kyse oli Suomen ulkopolitiikasta ja idänsuhteista. STT oli suomettumisen etulinjassa. Esimerkiksi se ei olisi julkaissut 1970-luvun alkuvuosina paljon kohuttua Zavidovo-muistiota, sanoo Jussila.
STT:n uutisia pidettiin luotettavina ja tasapuolisina
Jussilan mukaan STT oli ainaisessa rahapulassa ja tarvitsi valtiovallan tukea.
– Suhteellisen pienissäkin asioissa tietotoimisto turvautui ulkoministeriön määrärahoihin. Ylipäänsä STT:n ja valtiovallan suhteet lähenivät entisestään. Vuosien ajan ulkoministeriö kustansi osittain STT:n toimittajan työskentelyn YK:n yleiskokouksessa. STT:n toimittajat ryhtyivät myös entistä useammin matkustamaan mukana varsinkin pääministerin ja ulkoministerin ulkomaanvierailuilla, hän kertoo.
– Valtiovalta maksoi toimittajan matkan usein joko osittain tai kokonaan. STT:n taloudelliset resurssit olivat aina hyvin vaatimattomia. Tämä sinänsä erikoinen symbioosi merkitsi myös sitä, että STT:n toimittaja pystyi tavallista paremmin perehtymään asioihin, Jussila jatkaa.
Hänen mukaansa STT ei voinut toimia miten tahansa.
– STT:n täytyi pitää tarkkaa huolta siitä, että uutiset voitiin painaa sellaisinaan lehtiin riippumatta esimerkiksi lehden puoluekannasta. Samoin STT:n piti noudattaa tiukkaa tasapuolisuutta suhteessa muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin. Mihinkään ylilyönteihin ei ollut varaa, varsinkin kun STT:tä pidettiin luotettavana uutisvälineenä, sanoo Jussila.
Tasapuolisuus ja luotettavuus merkitsivät usein myös sitä, että STT:n jutut olivat kuivan asiallisia ja jopa tylsiä. Uudet toimittajatkin oppivat nopeasti niin sanotut talon tavat. Tasapuolisuuden vaatimuksesta livettiin kuitenkin vuoden 1956 yleislakon yhteydessä. Olennaista kuitenkin on, että STT:n uutisia pidettiin yleensä tasapuolisina ja luotettavina.
1960-luvun lopulta politiikka tuli mukaan myös STT:n sisäiseen toimintaan. Varsinkin 1970-luvulla talossa käytiin hyvin kiivasta keskustelua.
– Nuoret tekivät STT:ssä vallankumousta – tai näin ainakin monet uskoivat. STT:n hallinnon ”demokratisoiminen” kaatui kuitenkin aina talon omistajien jyrkkään asenteeseen. Merkittävää kuitenkin on, että uutisteksteissä nuorten toiminta ei juuri näkynyt. Hyvä esimerkki on Vanhan ylioppilastalon valtauksesta vuoden 1968 syksyllä. Aktiivisesti valtauksessa ollut STT:n toimittaja lähti aamulla hyvin valvotun yön jälkeen kadun toiselle puolelle toimitukseen kirjoittamaan aamuversiota valtauksesta.
Suuri yleisö tunsi STT:n sen vuosikymmeniä jatkuneista radiouutisista. Muutoin STT oli useimmille melko tuntematon toimija. STT:n uskottiin olevan osa Yleisradiota ja valtion omistama. Kuitenkin STT on aina ollut vankasti suomalaisten lehtitalojen omistuksessa.
Mutta oliko STT vallan vahtikoira vai kiltti sylikoira?
– Kummastakaan ei ollut kyse. Ennen muuta STT oli vakaasti liikkuva palveluskoira, luonnehtii Jussila.
VTL Risto Jussilan väitöskirja Nuorallakävelyä uutismaailmassa – Suomen Tietotoimiston yhteiskunnallinen rooli 1956–1981 tarkastetaan perjantaina 27. marraskuuta Turun yliopistossa.
