Sunnuntain myrsky koskee Ilmatieteen laitoksen mukaan lähinnä Lounais-Suomea. Myös muualla Suomessa tuuli saattaa olla navakkaa, mutta varsinaisilta myrskylukemilta vältytään.
Lauantaista kuluvan päivän ennuste on muuttunut sikäli, että saderintaman kulku Suomen yli on nyt hidastunut. Tuuli muuttuu puuskittaiseksi Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa alkuiltaan mennessä. Puuskissa tuuli saattaa olla jopa 15 metriä sekunnissa.
Myrskyvaroitus on yhä voimassa Saaristomerellä ja Suomenlahdella.
Maa-alueilla myrskyn laantumisesta huolimatta ajokeli on suuressa osassa Suomea heikko. Räntä ja lumisadetta on ennustettu päivän mittaan eteläistä Suomea myöten.