Torin kyselyyn vastaajista 21 prosenttia sanoo, että käytetty lahja sukulaiselta tuntuisi oudoimmalta. Vastaajista 19 prosentille oudointa olisi saada käytettyä työtoverilta. Yhdeksän prosenttia vierastaa käytettyä lahjaa eniten omalta kumppanilta.
– Liki kaikki suomalaiset, 94 prosenttia, ottavat mielellään vastaan lahjaksi käytettyäkin tavaraa. Ujostelua on lähinnä antajilla. Eniten suomalaiset karsastavat käytetyn antamista sukulaisille, etenkin kumppanin sukulaisille. Myös työtovereille annetaan lahjaksi lähinnä uutta tavaraa. Sen sijaan kumppanille, lapselle, ystävälle ja sisaruksille suomalaiset antavat käytettyä paljon rohkeammin, Torin johtaja Jenni Tuomisto kertoo.
Käytetyn lahjan antaminen koetaan yleisimmin helpoimmaksi omalle kumppanille. Niin kokee 55 prosenttia suomalaisista. Toiseksi helpointa käytetyn lahjan antaminen on huollettavalle lapselle.
– Käytetyn tavaran hyödyntäminen lahjoinakin yleistyy tasaisesti. Toissa vuonna 49 prosenttia suomalaisista oli saanut käytetyn lahjan, nyt osuus on kasvanut 59 prosenttiin. Muutos on 20 prosenttia, Tuomisto sanoo.
– Yleistymisen voi myös ennakoida jatkuvan, koska vain joka kymmenes suomalainen ei näe itseään antamassa käytettyä lahjaksi. Heidän joukkonsa pienenee, sillä kaksi vuotta sitten tuo osuus oli 14 prosenttia suomalaisista, hän jatkaa.
Suurin hidaste on muuttunut
Suomalaisten suurin hidaste käytettyjen lahjojen antamiseen on pelko siitä, että saaja pettyy, jos lahja ei ole uutta. Suomalaisista 33 prosenttia kokee niin.
Toiseksi tavanomaisin hidaste ovat hankaluudet sopivan tavaran löytämisessä. Kolmanneksi eniten mietityttää käytetyn tavaran kuluneisuus eli käytännössä sen kunto.
Vielä viime vuonna sopivan tavaran löytämisen hankaluus oli suurin käytetyn tavaran antamista hidastava tekijä.
– Käytettyjen tavaroiden löytämisen vaikeus on yksi merkittävimmistä esteistä kestävän kuluttamisen yleistymiselle, ja tämän ongelman ratkaiseminen on alan toimijoiden vastuulla. Laaja valikoima ja hyvä löydettävyys on avain siihen, että yhä useammat kuluttajat valitsevat käytetyn uuden sijaan, Tuomisto sanoo.
Tämä ratkaiseminen on kestävän kuluttamisen avainasioita.
– Alan on panostettava siihen, että käytettyjen tavaroiden hakeminen ja seulominen on mahdollisimman sujuvaa ja helppoa. Tämä ei ole pelkästään kuluttajien palvelemista, vaan myös kestävän kuluttamisen edellytysten parantamista, Tuomisto kommentoi.
Tuomiston mukaan ToriDiilin uuden palvelun ansiosta käyttäjät voivat nyt hyödyntää räätälöityjä tuotesuosituksia, jotka helpottavat sopivien tuotteiden löytämistä. Lisäksi kaikki kaupankäyntiin liittyvä, kuten viestit, maksut ja postituksen tilaaminen, hoituu Torin kautta.
Tiedot selviävät Torin marraskuussa tekemän kyselytutkimuksen vastauksista. Kyselyyn vastasi 1 090 vastaajaa. Vastaajista 10 prosenttia on nuoria aikuisia, 27 prosenttia ns. ruuhkavuosissa, 19 prosenttia keski-ikäisiä, 22 prosenttia myöhäiskeski-ikäisiä ja 21 prosenttia eläkeiässä.