Jotta emme joutuisi käyttämään sanaa v****us liiaksi, se voidaan korjata termeillä katkeruus, kateus, pettymys, tyytymättömyys ja jopa koston- tai näyttämisenhalu, raivokin. Kun ihmistä ottaa kunnolla pannuun, seuraukset voivat olla moninaiset. Voit nousta ojan pohjalta menestykseen, voit saada suloisen hyvityksen pettymyksellesi.
Timo J. Tuikka kertoo lukemattomia esimerkkejä v****uksen suuresta eliksiiristä. Urheilupsykologi Arto Tiihonen kertoi Tuikalle, että ”katkeruus on yksi aliarvostetuimpia urheilijan motivaation lähteitä”. Lausahduksella on vinha perä, kun kertaamme, mitä tapahtui hiihtäjämestari Kalle Jalkaselle vuoden 1936 Garmisch-Partenkirchenin talviolympialaisissa miesten viestihiihdossa.
Suomen joukkue oli ennen kilpaa kokenut monen monta vastoinkäymistä. Norja oli pahin vastustajamme. Jalkanen ampaisi ankkuriosuudelle liki puolentoista minuutin verran Norjaa jäljessä, raon hän repi umpeen jo puolimatkassa. Jalkanen sylkäisi raskaassa ylämäessä räkäklöntin suustaan, mutta pahaksi onnekseen menetti tekohampaansa kilpahangelle. Hänelle jäi kaksi vaihtoehtoa: kääntyä ja loksauttaa tekarit kitaansa tai jatkaa vastustajansa takaa-ajoa niitä ilman.
Tekohampaat olivat kuitenkin olympiakultaakin kalliimmat, joten raivon ja päättäväisyyden puuska sai hänet kääntymään ja korjaamaan lumiset purukalut taskuunsa, ne kun eivät asettuneet siinä kiireessä leukoihin. Näin Jalkanen otti norjalaisen kirjaimellisesti ikeniään purren kiinni ja voitti olympiavoiton Suomelle.
Saman koki varmasti vuosikymmeniä myöhemmin Lasse Viren kaaduttuaan ja kirittyään korkeimmalle palkintokorokkeelle. Hänen ei tosin tarvinnut etsiskellä hampaitaan juoksuradalta.
Mielipaha antaa voimaa
Vanha klassinen viisaus liittyy Paavo Väyrysen muinoin esittämään kysymykseen: ”Voiko v****ukseen kuolla”. Vastaus oli lohduttava, ja niinpä hän on yhä elossa ja jatkaa muille vastoinkäymisiä ja hankaluuksia tarjoavaa elämäänsä. Katkeruudesta kumpuava potutus on pitänyt suomalaisen perheen äidin ja sotilaan sitkeässä suoritustilassa. Suuttumus on antanut suojaa ja voimaa.
Suomalaisuuden verisimmät katkeruuden ja koston ilmentymät liittyvät omiin sisäisiin taisteluihimme. Demareiden äkkipäätös ryhtyä punakapinaan perustui katkeruuteen: he laskivat että kansa lähtisi samaan, mihin vallankumoukselliset yllytettiin Venäjällä. Aikansa vastustajiaan tappaneet ja uhkailleet punaiset herättivät valkoisissa vihan ja kostonkierteen. Alkoi armoton hävinneeseen punaiseen väkeen kohdistunut julmuus. Alun perin kiitoksen tästä ansaitsee jo ammoinen Karl Marx.
Tuikka on hirtehisen historiakerronnan paikoin alatyylinen mestari, jota korkeasti sivistyneet ja kultivoituneet tieteilijät eivät pidä kovinkaan suuressa arvossa. Hänen kirjansa ovat hirtehistä luettavaa olipa kyse Kekkosen konstit (2007), Kekkosen takapiru, Kaarlo Hillilän uskomaton elämä (2015) tai Vuosisadan sankarit ja pelurit (2015) –teoksista.
Tuikka on käyttänyt hyödykseen kaikkea mahdollista arkistomateriaalia ja sorvannut niiden sivuilta kerronnalleen sopivaa tekstirieskaa. Varsinkin poliittisia dokumentteja lukiessa häntä on kohdannut aito suomalainen katkeruus. Tästä johtuen hän julisti, ettei halua äänestää vaaleissa – niin kyseenalaisia piirteitä hän on havainnut politiikanteon huutokaupoissa.
Kun urheilija avaa v-sanaisen arkkunsa…
Urheilu ei kehitä suinkaan aina ihmismielen sivistystä ja toisten huomioon ottamista. Tiedossa ei ole, onko Tuikka itse koskaan harrastanut vakavasti urheilua, mutta riemumielellä hän on seurannut urheiluväen toilailuja ja replikointeja. Erityisen suosion hän suo keihäänheittäjille, jotka edustavat eräänlaista syrjäkylä-suomalaisen ihmistyypin junttilajiketta.
Miehisen keihäshikoilun malleiksi hän ottaa Pauli Nevalan ja Jorma Kinnusen. He esittivät vuoden 1970 Kalevan kisoissa vaikuttavan poliittisen performanssin. He eivät olleet saaneet mielestään ansaitsemiaan urheilijastipendejä ja menivät lakkoon. He kumpainenkin astuivat protestiksi SM-kilpailujen kaikki keihään karsintaheittonsa tahallaan yli. Mielenosoitus tuotti tuloksen, ja urheilupomot järjestelivät keppimiehille rahallista apua.
Niin jääräpää kaksikosta Nevala kuitenkin oli, että haastoi SMP:n eduskuntavaaleissa varasijalle jääneenä riitaa itsensä Veikko Vennamon kanssa. Tänä vuonna Nevala osoitti purnaushenkeä kieltäytymällä koronarokotuksesta ja oli kuolla tautiin. Ilta-Sanomille hän julisti: ”On sitä oltu pahemmissakin paikoissa”.
Nevala-Kinnunen valjakosta ei ole pitkä matka Seppo Rätyyn, joka on urheilijoistamme yksi kaikkein aikojen henkeäsalpaavin. Ennen Rooman 1987 MM-kisoja Räty oli sanonut isälleen: ”Otan sieltä mitalin”, johon yhtä sanavalmis isä oli lausunut: ”On siellä muitakin”. Rädyn huippurepliikkejä ovat muun muassa: ”Ooppera? Hyi saatana!” ja ”Saksa on paska maa”.
Ja lopuksi Timo J. Tuikka pääsee keihäänheittäjissä jopa naisiin. Räty kannusti somasti kollegaansa Heli Rantasta: ”Kisko niin että pissa tulee housuun”. Rantanen voitti olympiakultaa, mutta oli lähettänyt Rätylle ennen tämän suoritusta faksin: ”Saat, jos voitat”. Rantanen kertoi olleensa vähän huolissaan, kun näki Rädyn innostuneen finaali-ilmeen. Rantasen huojennukseksi Räty jäi pronssille.
Timo J. Tuikka: Vitutuksen voima. Suomalaisen katkeruuden historia. Docendo 2022.
