Arviolta noin sata suomalaista on lähtenyt vapaaehtoiseksi taistelijaksi Ukrainaan. Asiasta kertoo Euronews.
Euronews on haastatellut kahta rintamalla olevaa suomalaista. He eivät esiinny omilla nimillään, vaan salanimillä ”Hobitti” ja ”Mariachi”.
Suomalaisten kerrotaan hakeutuneen vapaaehtoisiksi rintamalle etenkin siksi, että he kokevat Ukrainan olevan nyt samanlaisessa tilanteessa kuin Suomi talvisodassa jouduttuaan Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi.
– Ollakseni rehellinen, en tarkalleen ottaen tiedä, miksi halusin rintamalle. Kun seurasin sotaa, minusta alkoi tuntua että minun tulisi tehdä jotain eikä vain istua kotona sohvalla, salanimellä Hobitti esiintyvä suomalaissotilas sanoo.
Hobitti sanoo käyneensä Suomessa varusmiespalveluksen ja saaneensa siten taistelukoulutuksen. Kertomansa mukaan mies ei pitänyt armeijan käymisestä, sillä koki siellä olleen liikaa sääntöjä ja rajoituksia.
Se, valmistiko yhdeksän kuukauden kestänyt asepalvelus häntä todella sotaan, on Hobitin mukaan oma kysymyksensä.
– Mikään koulutus ei tietenkään voi olla sama asia kuin sota. Mutta olen etulyöntiasemassa, koska Suomen puolustusvoimat on harjoitellut taistelua Venäjää vastaan ja minulle on opetettu, miten selviytyä. Se on yksi syy, miksi tunsin, että minun pitäisi tulla tänne, koska meillä suomalaisilla on tietoa jaettavaksi.
Hobitti kertoo, että hänen perheensä ei ollut innoissaan miehen suunnitelmista.
– Keskustelimme asiasta ja ilmaisin näkemykseni. Olen pettynyt itseeni, jos en lähde. Tämä on minun elämäni. Jos kuolen, se on minun valintani, Hobitti sanoo Euronewsille.
Hobitti on yksi ensimmäisistä Ukrainan tueksi saapuneista suomalaistaistelijoista. Tällä hetkellä hänen kerrotaan olevan taisteluiden eturintamassa.
Toinen Euronewsin haastattelema suomalainen on salanimellä ”Mariachi” esiintyvä mies. Toisin kuin monet muut ulkomaalaiset vapaaehtoiset sotilaat, hän taistelee samassa yksikössä ukrainalaisten sotilaiden kanssa.
Myös Mariachi kertoo hänen lähipiirinsä suhtautuneen kielteisesti miehen aikeisiin lähteä sotarintamalle. Ajatus rintamalle lähdöstä tuli kesken hänen yliopisto-opintojen.
– Se oli toinen vuoteni yliopistossa, kun en enää pystynyt keskittymään mihinkään. Olin koulussa, mutta selasin vain uutisia siitä, mitä rintamalla tapahtui. Viime kesänä päätin, että haluan lähteä (rintamalle). Siksi minulla kesti lähtemisessä niin kauan, koska minun piti valmistua ensin.