Eläintarhanlahti Helsingissä. PIXABAY

Suomalaisten mielestä olemme menossa väärään suuntaan

Kokoomuksen ja PS:n äänestäjät suhtautuvat kehityssuuntaan muita myönteisemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisten enemmistö (58 prosenttia) kokee, että maamme kehitys on tällä hetkellä väärällä kurssilla, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimuksesta.

Neljäsosa suomalaisista (25 prosenttia) näkee kehityksen menevän oikeaan suuntaan. Noin kuudesosa (16 prosenttia) ei kallistu kumpaankaan suuntaan. Poliittiset näkemyserot nousevat vahvasti esiin Suomen suuntaa koskevassa kysymyksessä, joka esitettiin nyt ensimmäistä kertaa osana EVAn arvo- ja asennetutkimusta.

Hallituspuolueiden kannattajien keskuudessa myönteinen näkemys Suomen suunnasta on pääosin kielteistä vahvempi. Kokoomuksen kannattajista 65 prosenttia pitää maan suuntaa oikeana viidenneksen (18 prosenttia) pitäessä suuntaa vääränä. Myös perussuomalaisten kannattajien enemmistö (58 prosenttia) uskoo Suomen olevan matkalla oikeaan suuntaan, mutta kolmasosa (32 prosenttia) kokee suunnan olevan väärä.

Sen sijaan hallituspuolue RKP:n kannattajista reilu puolet (52 prosenttia) arvioi Suomen menevän väärään suuntaan. Kristillisdemokraattien kannattajista peräti kaksi kolmasosaa (66 prosenttia) näkee kehityksen suunnan vääränä.

Oppositiopuolueiden kannattajien keskuudessa näkemys on vielä synkempi: vasemmistoliiton kannattajista peräti 92 prosenttia arvioi maan olevan väärällä tiellä. Samaa mieltä ovat SDP:n (85 prosenttia) ja vihreiden (74 prosenttia) kannattajat. Keskustan kannattajista 55 prosenttia kokee Suomen suunnan vääräksi, vaikka reilu neljäsosa (27 prosenttia) arvioi Suomen kehittyvän oikeaan suuntaan.

– Suomalaisten näkemyksissä heijastuu epävarmuus tulevasta, sillä talouden vaikeudet jatkuvat. Suomalaisten näkemykset maamme suunnasta ovat kuitenkin edelleen keskimäärin optimistisempia kuin muissa länsimaissa. Esimerkiksi Ruotsissa selvästi suurempi osa näkee maan olevan menossa väärään suuntaan, EVA:n toimituspäällikkö Sami Metelinen arvioi tiedotteessa.

Vastausten jakautuminen. EVA

Tulokset perustuvat 2 018 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 8. lokakuuta – 21. lokakuuta 2024. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pois lukien Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)