Taloushistorian professori Jari Eloranta ja taloustieteen professori Roope Uusitalo ovat toimittaneet teoksen Suomea kohdanneista talouskriiseistä. Kirjoittajia on vajaa 20 ja he ovat taloushistorian ja taloustieteen nimekkeitä tutkijoita
Kapitalistisen markkinatalouden tähän mennessä vakavimpana rauhanajan talouskriisin alkuna pidetään New Yorkin pörssiromahdusta lokakuun lopulla 1929. Suuri lama eli englanniksi The Great Depression levittäytyi Eurooppaan ja Suomessa tilannetta kutsuttiin pula-ajaksi.
Suomessa tärkein tekijä 1930-luvun alun lamasta toipumiseen oli kultakannasta irtaantuminen ja markan devalvoituminen. Viennin hintakilpailukyky nousi ja kun tuonti kallistui, kotimaisen teollisuuden ja maataloustuottajien kilpailukyky kotimarkkinoilla parani.
Viennin nopea kasvu vuosina 1932-37 veti Suomen lamasta. Vuonna 1937 tavara viennin volyymi oli jo 45 prosenttia suurempi kuin ennen lamaa vuonna 1929 ja 72 prosenttia suurempi kuin vuonna 1931.
Palkkojen ja muiden tuotantokustannusten joustavuus alaspäin oli keskeistä elpymisen onnistumiselle. Tiivistettynä nähtiin, että ”suomalainen työmies pitää parempana tehdä työtä alhaisella palkalla kuin olla kokonaan ilman työtä”.
Palkkojen jouston suhteen Suomi erosi monista valtioista, joissa nimellispalkkojen jäykkyys löi leimansa laman kulkuun. Tosin Suomessakin Ay-liike vaati työehtosopimusten solmimista, mutta työnantajat kieltäytyivät siitä ehdottomasti. Työehtosopimusjärjestelmä luotiin suomessa vasta 1940-luvulla.
Öljykriisi
Länsimaissa toisen maailmansodan jälkeen taloudellinen kasvu ja siihen nojaava, hyvinvointivaltiopolitiikka rakentuivat paljolti halvan raakaöljyn varaan. Talouskasvun vuosikymmenet olivat tarkoittaneet energiankulutuksen jatkuvaa nousua, ja öljyn asema sen tärkeimpänä lähteenä oli hyvin merkittävä. Suomen samoin kuin koko Länsi-Euroopan energiantuotannosta yli puolet perustui öljyyn.
Öljyriippuvuuteen havahduttiin lokakuussa 1973, jolloin Egypti ja Syyria hyökkäsivät Israeliin, samalla öljyä tuottavat arabivaltiot ryhtyivät painostustoimiin Israelia ja sen tukijamaita kohtaan asettamalla vientikieltoja ja supistamalla tuotantoa.
Saatavilla olevan öljyn määrä kutistui maailmanlaajuisesti vajaa 20 prosenttia. Vaikka sota päättyi muutamassa viikossa Israelin voittoon, niin rajoitukset jatkuivat ja öljykriisin akuutein vaihe päättyi vasta maaliskuussa 1974.
Kriisistä johtuen Suomessa otettiin käyttöön säännöstelyvaltuuslaki. Kansalaiset velvoitettiin säätämään asuinhuoneistojensa lämpötilat enintään 20 asteeseen sekä muiden tilojen ja varastojen lämmöt tätäkin alemmaksi.
Lisäksi kiellettiin muun muassa autotallien ja yksityisten uima-altaiden lämmitys, mainosvalaistus ja moottoriteiden valaistus sekä autokilpailut. Liikenteen yleiseksi kattonopeudeksi määrättiin 80 kilometriä tunnissa.
Pääasiallisin öljykriisiin liittyvä huoli valtiojohdossa oli, johtaisiko tilanteen kärjistyminen siihen, että Neuvostoliiton Suomeen toimittaman öljyn määrä vähenisi. Tuolloin noin kaksi kolmasosaa Suomen tarvitsemasta raakaöljystä tuotiin itänaapurista. Asian tiimoilta korkeimman poliittisen tason yhteys neuvostojohtoon oli hyvin tiivistä.
Alkuvuoteen 1974 mennessä varmistui, ettei varsinainen öljypula uhannut Suomea. Neuvostoliitto piti kiinni sovituista öljytoimituksista, eikä se painostanut muutenkaan naapuriaan öljyasiassa. Lisäksi arabimaiden öljyntuottajamaat eivät liittäneet Suomea niin sanottuihin vihollismielisiin eurooppalaisiin valtioihin.
1990-luvun opetukset
Suomen talouskriisi 1990-luvun alussa oli monille traumaattinen kokemus. Vain muutamaa vuotta aiemmin vallitsi vahva nousukausi, Suomesta puhuttiin jopa Pohjolan Japanina. Työttömyys oli ennätyksellisen alhaista ja palvelut paranivat.
Laman iskiessä työttömyys kipusi vajaaseen 20 prosenttiin, konkursseja oli ennätysmäärä, monet velalliset ja heidän takaajansa menettivät koko omaisuutensa, ja julkisia palveluita ja etuuksia leikattiin.
Kriisi vahvisti käsitystä, että Suomen taloudellinen menestys edellytti esteetöntä pääsyä länsimarkkinoille ja tuotantoa, joka olisi näillä markkinoilla kilpailukykyistä. Hyväkatteinen neuvostokauppa ei enää palaisi. Lisäksi Neuvostoliiton romahdus avasi Suomelle oven pyrkiä kohti EU:n täysjäsenyyttä.
Useiden vuosien syvä vaihtotaseen alijäämä osoitti myös, että kotimaisen kysynnän kasvu voisi toteutua kestävästi vain kilpailukykyisen vientisektorin tukemana.
Lamasta toipuminen nojasi vahvasti vientiteollisuuteen ja yksityisiin palveluihin. Etenkin elektroniikkateollisuuden eli käytännössä Nokian ja sen ympärille rakentuneen klusterin kasvu oli nopeaa.
Kun ennen lamaa teollisuuden tuotanto-osuus oli vuosikymmenen ajan ollut laskussa kohti 20 prosenttia, se nousi 1990-luvun lopulla yli 25 prosenttiin ja pysytteli tällä tasolla aina vuonna 2008 alkaneeseen globaaliin finanssikriisiin saakka. Suomi teollistui tavallaan uudelleen.
Toimittaneet Jari Eloranta & Roope Uusitalo: Suomalaisten talouskriisien pitkä historia. 328 sivua. Gaudeamus Oy.
