Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA:n) laskelmien mukaan palkansaajan verotus nousee ensi vuonna aiempaa korkeammaksi, kun ansiotuloverojen lisäksi otetaan huomioon myös kulutusverot. EVA:n Verokone laskee palkansaajan maksamat kokonaisverot ottaen huomioon tuloverojen ja pakollisten palkansaajamaksujen lisäksi myös kulutusverot.
EVA:n esimerkkilaskelmassa keskituloinen henkilö tienaa palkkatuloja bruttona 3 746 euroa kuukaudessa keskimääräisellä suomalaisella kuntaverolla ja kuluttaa kaikki tulonsa keskimääräisen kulutuskorin mukaisesti. Veroprosentiksi muodostuu tällöin 43,7 prosenttia, mikä on korkein taso EVA:n Verokoneen kymmenvuotisen historian aikana.
Keskimääräisen palkansaajan verotus kiristyy EVA:n mukaan erityisesti hallituksen viime kehysriihessä päättämien kulutusverojen kiristysten takia, joista osa tuli voimaan jo syksyllä 2024. Hallitus on päättänyt myös kiristää hyvätuloisten verotusta ja leikata kotitalousvähennystä.
– Arvonlisäverokantojen korottaminen ja kotitalousvähennyksen merkittävä supistaminen kiristävät suomalaisten verotusta entisestään ja vaikeuttavat myös monen yrittäjän liiketoimintaa, katsoo EVA:n johtava veroasiantuntja Emmiliina Kujanpää tiedotteessa.