Viime vuonna Suomeen rakennettiin 212 tuulivoimalaa. Vuosi oli toiseksi paras tuulivoiman rakentamisessa., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Suomeen rakennettiin viime vuonna yli 200 uutta tuulivoimalaa

Tuulivoimarakentamisen vuosi oli toiseksi paras. Suomessa on nyt yhteensä noin 1600 tuulivoimalaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen rakennettiin 212 uutta tuulivoimalaa vuonna 2023. Voimaloiden nimellisteho oli yhteensä 1280 megawattia, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys.

Viime vuosi oli kaikkien aikojen toiseksi vilkkain tuulivoimarakentamisessa Suomessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ennätysvuonna 2022 valmistui lähes 440 voimalaa, joiden nimellisteho oli noin 2400 megawattia.

Suomessa on nyt 1601 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 6946 megawattia.

Suomen Tuulivoimayhdistyksen mukaan tulevien vuosien rakennustahti kasvattaa tuulivoimakapasiteettiamme, sillä uusien hankkeiden kehitystyö niin maalla kuin merelläkin on aktiivista.

Samaan aikaan taloudellinen epävarmuus, kustannusten nousu ja sota Euroopassa ovat osuneet myös tuulivoimaan, ja uusien investointien varmistuminen kestää aiempaa kauemmin.

Viime vuonna Suomesta purettiin neljä tuulivoimalaa, joiden teho oli yhteensä 12 megawattia.

Eniten uusia voimaloita rakennettiin viime vuonna Pohjois-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntiin. Pohjois-Pohjanmaalla on 38,5 prosenttia Suomen tuulivoimasta, missä on myös valtaosa kehitteillä olevista hankkeista.

Tälle vuodelle Suomen Tuulivoimayhdistys ennakoi noin 450 megawatin lisäystä ja vuodelle 2025 on jo tiedossa lähes 2000 megawattia uutta tuulivoimakapasiteettia.

Lue myös:

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS