Viime aikoina erityisesti vasemmisto-oppositio on vaatinut kovaan ääneen, että Suomen pitäisi tunnustaa Palestiinan valtio. Niin ei kuitenkaan nyt pidä tehdä. Tunnustaminen olisi merkittävä poikkeus Suomen pitkäaikaiseen linjaan ja lähettäisi aivan väärän signaalin. On syytä kysyä, miksi poukkoilevaa suunnanmuutosta näin ongelmallisessa maailmanajassa vaaditaan ja mitä sillä tavoitellaan?
Suomalaisen ulkopolitiikan pitkä linja on, että tunnustamme valtioita – emme hallintoja. Yksi tunnetuimmista valtion määritelmistä on kiteytetty Montevideon sopimuksessa. Sen mukaan neljän kriteerin on täytyttävä, jotta kyseessä voisi kansainvälisoikeudellisesti olla valtio. Maassa on määritelmän mukaan oltava pysyvä väestö, joka asuu rajatulla alueella. Valtiolla tulee olla uskottava hallinto ja sillä tulee olla kyky solmia suhteita muiden valtioiden kanssa. Valtiolla pitää siis olla kyky vastata velvoitteistaan.
Palestiinan osalta mikään näistä kriteereistä ei täyty. Gazassa valtaa on pitänyt terroristijärjestö Hamas ja Länsirannalla Fatah. Hamasilla ja Fatahilla on ollut keskenään monenlaista kahnausta, eikä ole selvää kuka lopulta voi legitiimisti käyttää palestiinalaisten ääntä. Palestiinalaisalueiden väestö on monin tavoin riippuvainen Israelista, eikä palestiinalaishallinnoilla ole kykyä edes arkisista perustarpeista huolehtimiseen. Hallinnot ei ole kyvykkäitä tai halukkaita takaamaan väestön poliittisia oikeuksia, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista puhumattakaan.
Lähi-idän pitkäaikainen kriisi on valitettavasti saanut uusia kierroksia ja siihen liittyy monenlaisia riskejä eskaloitumisesta. Moni taho on vuosien varrella pyrkinyt ratkaisemaan konfliktia vaivautumatta kovinkaan syvällisesti perehtymään sen syihin ja alueen poliittiseen todellisuuteen. Ei ihme, että yritykset ovat kerta toisensa jälkeen valuneet aavikon hiekkaan.
Koko Lähi-idän kriisin suurin kaaoksen luoja on Iran. Se tukee aseellisia ryhmiä ja terroristijärjestöjä riippumatta siitä mitä islamin suuntausta ne edustavat. Iranin tarkoituksena ei ole auttaa alueen väestöä tai tukea rauhaa, vaan nimenomaisesti ruokkia konfliktia. Kaikki kriisin ratkaisemiseen tähtäävät suunnitelmat edellyttävätkin Iranin hallinnon epävakautta lietsovan vaikuttamisen loppumista. On vaikea nähdä näin tapahtuvan, ellei regiimi Iranissa vaihdu.
Suomen Palestiina-politiikka on ollut johdonmukaista. Olemme kannattaneet rauhan rakentamista niin sanotun kahden valtion mallin pohjalta. Olemme myös monin tavoin tukeneet Palestiinalaishallinnon valtiokehitystä. Suomi avasi edustustonsa Ramallahiin vuonna 1999 ja myös Palestiinalaishallinnolla on vastaavasti edustustonsa Helsingissä.
Palestiinan tunnustaminen valtioksi on osa kahden valtion malliin tähtäävää rauhanprosessia. Sen toteutuminen on kuitenkin ollut entistä kauempana sen jälkeen, kun Hamas suunnitelmallisen silmittömästi sieppasi ja tappoi israelilaisia siviilejä terrori-iskussaan lokakuussa 2023. Palestiinan tunnustaminen ei nyt mitenkään edistäisi rauhanprosessia. Tunnustaminen tässä tilanteessa olisi yksiselitteisesti terrorismista palkitsemista. Se olisi omiaan lietsomaan uutta terroritoimintaa myös muualla maailmassa.
Miltei kaikki vakavasti otettavat tahot näkevät kahden valtion mallin ratkaisuna Lähi-idän konfliktiin. Se edellyttää, että osapuolet tunnustavat toisensa ja toistensa oikeuden olemassaoloon. Se edellyttää, että terroristinen toiminta ja vihollisuudet saadaan loppumaan. Se edellyttää myös palestiinalaishallinnon omaa kehitystä niin, että Palestiina voisi aidosti kehittyä valtioksi. Suomi on valmis tunnustamaan Palestiinan osana rauhanprosessia, kunhan Palestiina edes auttavasti valtioksi kehittyy.
