FT, dosentti, yliopistonlehtori Ritva Kylli käsittelee teoksessaan syömisen ja liikkumisen historiaa.
Matkailu on synnyttänyt runsaasti uudenlaisia ruokapaikkoja, minkä lisäksi liikkuvien ihmisten tarpeisiin on kehitelty kokonaan uudenlaisia ruokia sekä yksinkertaistettu jo olemassa olleita ruokalajeja. Siinä missä monien paikallaan pysyvien ravintoloiden asiakaskunta on yleensä hyvin vakiintunutta, kulkuvälineissä on pitänyt olla valmiina palvelemaan kaikenlaisia ihmisiä.
1960-luvulla suomalaiset ryhtyivät viettämään lisääntynyttä vapaa-aikaansa yhä enemmän myös ruotsinlaivoilla. Risteily tarjosi mahdollisuuden ensimmäiseen ulkomaanmatkaan melko matalalla kynnyksellä, ja laivalla pääsi irtautumaan vähäksi aikaa arjesta verraten edulliseen hintaan.
Laivojen palvelut olivat aluksi myöhempiin vuosikymmeniin verrattuna melko vaatimattomia, kahvilasta sai kotiruokaa, ruokasaliin katettiin voileipäpöytä, ja lisäksi löytyi baari ja tanssiravintola. Ajan myötä asiakkaiden vaatimustaso kasvoi ja matkustajat alkoivat haluta entistä parempia elämyksiä.
Vähitellen Suomen ja Ruotsin välillä kulkevista autolautoista kehkeytyi maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen ilmiö ja varustamoiden välillä käytiin ankaraa kilpailua myös ruoasta ja sen tasosta. Vielä 1970-luvulla suomalaismatkustajien ehdoton suosikki laivojen grillibaareissa oli lankkupihvi ja ylipäätään pihvit. Ruotsalaisia varten laivaan kannatti lastata mieluummin ostereita ja muita mereneläviä.
Kahden maan välissä liikennöivät laivat kuitenkin alkoivat sekoittaa ruokakulttuureita ja tekivät tutuiksi naapurimaan makuja. Moni suomalainen oppi syömään ruotsinlaivoilla katkarapuja ja mainonnassa suorastaan yllytettiin katkarapujen kimppuun. Esimerkiksi Silja-varustamon mainos vuodelta 1965 kannusti matkustajia katkarapujen syöntiin niin paljon kuin jaksoi ja vain viiden markan hintaan.
Aina vei vältytty kommelluksilta, jotkut söivät katkaravut kuorineen ennen kuin laivan henkilökunta ehti neuvomaan oikeaoppista ruokailua. Samoin kalanmäti oli myös omiaan aiheuttamaan matkustajille sekaannuksia. Erään kerran laivan seisovassa pöydässä oli tarjolla hienojakoista vaaleanoranssista mätiä, jota jotkut asiakkaat söivät aprikoosipuurona.
1970-luvulla matkustajien käytöksessä oli toivomisen varaa. Laivayhtiöt pyrkivät varmistamaan, ettei tarjottava loppunut kesken, mutta monet pula-ajan kokeneista olivat hyvin malttamattomia ja heidän oli vaikea hillitä itseään ruoasta notkuvien pöytien lähellä. Osa matkustajista söi enemmän kuin oikeastaan pystyi ja kävi välillä oksentamassa, jotta saattoi jälleen jatkaa ahmimista.
Matkustajien oli toisinaan myös vaikea ymmärtää, että pöydästä sai noutaa ruokaa useampia kertoja, minkä takia lautaselle kasattiin kaikkea mahdollista. Tämä tietenkin häiritsi kokeneempia matkustajia, kuten erästä henkilöä: ”Moni ahtaa lautaselleen sillit, silakat, makkarat, paistit, kastikkeet ja kanan koivet suloiseksi sillisalaatiksi. Syö siinä sitten itse nautinnolla vieressä”.
Erään ruokatoimittajan ohjeen mukaan seisovassa pöydässä kannatti käydä kuusi kertaa.
1980-luku oli Suomessa risteilyliikenteen kulta-aikaa. Väitetään, että lautta-ala muuttui silloin liikenneteollisuudesta huvia ja elämyksiä tarjoavaksi teollisuudeksi. Määränpäällä ei ollut enää matkustajille suurtakaan väliä, pelkkä laivalla olo ja ennen kaikkea buffet riitti ohjelmanumeroksi.
Ruokaa rautateilläkin
Ravintolavaunut tulivat raiteille Yhdysvalloissa vuonna 1867 ja Suomeen ensimmäiset vaunut tulivat vuonna 1911. Ravintolavaunujen ansiosta matkustusmukavuus nousi uudelle tasolle puhumattakaan ajansäästöstä. Aiemmin juna-aikatauluissa oli otettu huomioon matkustajien ruokailun tarve asemaravintoloissa.
Alkuvaihe oli suorastaan loistokas, sillä kansainvälinen yhtiö eli Compagnie internationale des wagons-lits et des grands express européens aloitti toiminnan Suomessa kolmella ravintolavaunulla. Siten suomalaisillakin oli jonkin aikaa mahdollisuus päästä maistamaan ylellistä tunnelmaa, hieman samaan tapaan kuin vaikkapa kuuluisassa Idän pikajunassa.
Myöhemmin tilalle tuli kotimaisia yhtiöitä, joiden palvelutaso oli erilainen. Esimerkiksi Matkaravinto-yhtiötä arvosteltiin jatkuvasti huonosta palvelusta, minkä lisäksi ruokaa moitittiin kylmäksi ja kalliiksi ja vaunut olivat tympeän steriilejä.
Suomen tiukka alkoholipolitiikka vaikutti myös ravintolavaunuissa. Etenkin ulkomaiset matkustajat pitivät täysin käsittämättömänä, ettei alkoholia anniskeltu yksinään, vaan esimerkiksi oluen kanssa oli tilattava jokin ruoka-annos, kuten voileipä.
Suuri helpotus koitti vuonna 1987, jolloin ravintolavaunuissa ei enää tarvinnut tilata ruokaa alkoholipitoisten juomien silmänlumeeksi. Vapautumisella oli jonkin aikaa ruokailijoille ikäviä seurauksia. Etenkin viikonloppuisin ravintolavaunussa oli hieman hankalaa käydä syömässä, koska keskioluen juojat valloittivat sekä pöydät että seisomapaikat.
Ritva Kylli: Ruokaa reissussa. Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffettiin. 508 sivua. Gaudeamus Oy.
