Tänä vuonna Suomessa on havahduttu aseita kantavien ja väkivaltaa käyttävien nuorten tai nuorten aikuisten jengiytymiskehitykseen. Ilmiö on tullut aiemmin tutuksi Ruotsista, missä se on päässyt kehittymään pidempään. Ilmiössä on kyse aikuisista ihmisistä, joille on muodostunut vahvasti lainvastainen ja yhteiskuntaa halveksiva maailmankatsomus.
Jengiväkivaltaan on Suomessa kiire puuttua ja sen pahenemista on ehkäistävä ennalta. Ennaltaehkäisy tehdään kodeissa ja kouluissa, eikä rikosoikeudellisten keinojen piirissä.
Suomen tai ruotsin kielen oppiminen ja osaaminen on yksi keskeisimmistä keinoista torjua syrjäytymistä ja sitä kautta jengiytymistä. Kieli on ainoa keino päästä mukaan osaksi yhteiskuntaa sen täysivaltaisena jäsenenä. Jos ei opi kieltä, ei pärjää koulussa, jatkokoulutus on mahdotonta, töitä on vaikeaa saada eikä yhteiskunnan korkeisiin tehtäviin pysty hakemaan.
Tällaisessa tilanteessa jengi ja eläminen yhteiskunnan reunalla voi tuntua nuorelle ainoalta keinolta vaikuttaa omaan elämäänsä.
Olemme tehneet karhunpalveluksen niille lapsille ja nuorille, jotka on päästetty koululuokalta toiselle ilman riittävää luku- ja kirjoitustaitoa. Vaatimalla kaikilta kielen osaamista takaamme sen, että nuoret ovat koulunsa päättyessä varustettuja mahdollisimman tasa-arvoisin eväin. Meillä tulee olla tiukemmat raamit sille, mitä peruskoulunsa päättäneen nuoren tulee osata. Nykytilanteessa olemme, ehkä hyvää tarkoittaen, alentaneet rimaa vieraskielisiltä lapsilta tavalla, joka vaikuttaa negatiivisesti koko heidän tulevaisuuteensa.
Emme nykyään edellytä myöskään vanhemmilta riittävää kielen osaamista, vaan viestimme lukuisilla erilaisilla kielillä, antaen samalla sen mielikuvan ettei suomen tai ruotsin osaaminen ole tarpeen. Kun kotona ei saa apua koulunkäyntiin, on inhimillistä, että lapsi turhautuu eikä välttämättä jaksa enää opiskella. Kielitaidottomuus tekee kaikesta monin verroin vaikeampaa. Jos vielä vietetään aikaa vain omaa äidinkieltä puhuvien seurassa eikä arjessa käytetä suomen kieltä, voi lapsen olla todella vaikeaa oppia kieltä.
Kyse ei ole siitä, etteikö ihminen saisi arvostaa ja puhua omaa äidinkieltään. Päinvastoin, se on rikkaus ja sitä pitää vaalia! Kyse on siitä, että pärjätäkseen yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä on yksinkertaisesti osattava siinä puhuttua kieltä. Kieli ei ole vain sanoja tai väline asioida pankissa tai kaupassa. Se on ovi koko kulttuuriin, sen tapoihin, historiaan ja yhteiskunnan rakenteisiin. Ilman kielitaitoa jää aina osittain yhteiskunnan ulkopuolelle ja paitsi epävirallisesta tiedosta, ystäväporukoista ja vaikutusmahdollisuuksista.
Meillä ei ole varaa antaa kenenkään syrjäytyä. On typeryyttä toistaa muiden maiden aiemmin tekemiä virheitä ja odottaa erilaista lopputulosta. Kaikki lapset on tärkeää pienestä pitäen ottaa osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
Myös aikuisilta pitää odottaa kielen osaamista. Vanhemmat tulee vastuuttaa oman lapsensa kielen oppimisesta ja koulunkäynnin tukemisesta, yhteiskunnan pitää pystyä vaatimaan kaikilta täällä asuvilta samoja asioita.
