Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan joka viides suomalainen kannatti Natoon liittymistä, mutta vajaan viikon kuluttua jo selvä enemmistö. Valtiojohto, puolueet ja asiantuntijat haukkoivat henkeään, koska he olivat ehtineet julkisesti viisastella, että kriisin hetkellä ei pidä kiirehtiä tekemään isoa ratkaisua. Kansa oli kuitenkin toista mieltä ja loppu on historiaa.
Herkullinen ilmiö
Miksi kansalaisten turvallisuuspoliittinen ajattelu oli rohkeaa, kun johtajat arkailivat?
Voimme jakaa asianosaiset kolmeen tasoon. 1 Valtiojohto, puoluejohtajat ja kansanedustajat. 2 Asiantuntijat, arvojohtajat ja mielipidevaikuttajat. 3 Kansalaiset.
Kuka tahansa voi todeta, että historiallinen aloite kulki alhaalta ylös.
Tuomas Forsberg on kolmekymmentä vuotta käynyt asiantuntevaa keskustelua Natosta. Äskettäin hän paljasti Suomen Atlantti-Seurassa kauan ajatelleensa, että Suomen liittyminen Natoon voisi edetä Ruotsin kautta. Ensin siellä muuttuisi yleinen mielipide, sitten poliittiset päätöksentekijät alkaisivat ajaa jäsenhakemuksen jättämistä, jonka jälkeen Suomen poliittiset johtajat päättäisivät, että Suomen on seurattava Ruotsia. Lopulta muuttuisi myös yleinen mielipide Suomessa. Kuten Forsberg toteaa, nyt järjestys on ollut lähestulkoon päinvastainen.
Eipä tainnut kukaan tietää ennalta, että Suomen jääräpäinen kansa laittaa liikkeelle prosessin, jonka seurauksena Suomen valtiojohto, puolueet ja mielipidevaikuttajat kääntävät päänsä niin nopeasti, että Ruotsia johtaville sosiaalidemokraateille tulee kiire seurata perässä.
Ilmiö on paitsi herkullinen myös tutkimuksellisesti arvokas. Toisin kuin näkökulmasidonnaiset aineistot, historiallisen prosessin tuottama näyttö on täysin neutraali ja siksi kiistaton.
Katsoopa havaintoa mistä tahansa suunnasta, tulkinta on sama. Kovan paikan tullen kansa harkitsi ja muutti kantaansa oikea-aikaisesti, selkeästi ja järkevästi. Johtajien rooliksi jäi kompuroida perässä. Tämä jäänee kappaleeksi historiaan.
Kansa vailla johtoa
Kun kansalaiset johtavat johtajiaan turvallisuuspolitiikan tärkeimmässä ratkaisussa, tulee mieleen kysyä, ovatko populistit sittenkin oikeassa. Ei pidä johtaa kansaa, vaan antaa kansan johtaa. Sitähän liberaali demokratia oikeastaan tarkoittaa. Kansa hallitsee itse itseään, määrää tahdin ja tietää parhaiten oman hyvänsä.
Historian käännekohdissa konfliktit ja osapuolet yhtyvät suureksi teemaksi kuin draamakäsikirjoituksessa. Kaunainen diktaattori Putin hyökkäsi Ukrainaan, koska sukulaiskansan yleinen mielipide oli alkanut hallita maata nostamalla valtiojohtajaksi aidon kansan suosikin. Slava populizmi.
Toinen, kiehtovampi näkökulma kansan historialliseen aloitteellisuuteen avautuu kysymällä, puuttuuko tolkun suomalaisilta johto?
Tulkitsen, että tervejärkinen, kohtalaisen sivistynyt ja selvänäköinen kansan enemmistö oli jo lopullisesti irtaantunut suomettumiskauden pelokkaankankeasta ja salamyhkäisestä vallankäytöstä. He näkivät mitä tapahtui ja vetivät itsenäiset johtopäätöksensä. Eihän se nyt niin vaikeaa ollut. Kun Venäjä sotii isosti toisaalla, on paras hetki lunastaa Nato-optio. Kylmäpäinen oikea-aikainen ratkaisu.
Politiikan ammattilaiset sitä vastoin menivät kipsiin, kun pelikirja vanheni ja ratkaistavaksi tuli kansakunnan kohtalo. Olivatko he yhä vanhan toimintatavan vankeja? Presidentti ja pääministeri näkivät vaivaa opettaakseen kansalle, että he kantavat vastuuta, tietävät salaisuuksia ja siksi ovat varovaisia.
Päätöksentekijöiden kiertelyn ja kaartelun jatkuessa kansa ajatteli omilla aivoillaan. Olihan jo käynyt selväksi, että Yhdysvaltain julkistama tiedustelutieto ennusti Venäjän hyökkäyksen aivan oikein siinä missä Suomen valtiojohtajien ja asiantuntijoiden toiveajattelu pelasi Putinin pussiin.
Älä luota vieraan apuun
Meillä on siis luotettava tolkun kansa vailla päivitettyä johtoa. Hyvä. Se on loistava alku sille poliittiselle voimalle, joka osaa asettua edustamaan ja johtamaan tervejärkistä kansaa. Jos suomalaiset osaavat harkita turvallisuuspolitiikan uudistuksen nopeasti ja oikein, miksi he eivät osaisisi harkita muitakin suuria uudistuksia, kun heille kerrotaan tosiasiat. Tällä menetelmällä otetaan sote Hollannista ja sotu Tanskasta – nehän ovat vertailuissa Euroopan parhaat.
Kansainvälistä vertailua tulisi käyttää myös Suomen oman puolustuskyvyn parantamisessa. Turvallisuutemme tärkein pilarihan ei koskaan ole Nato, vaan suomalaisten maanpuolustustahto ja puolustusvoimat. Seiso tässä omalla perustallasi äläkä luota vieraan apuun.
Juuri tätä asennetta ja voimaa meidän tulisi jalostaa niin pitkälle, että suomalaisista tulee maailman paras nykyaikainen soturikansa. Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne on nyt synkkä, mutta vastuullisten suomalaisten on varauduttava synkempään.
Hyvää mallia voimme hakea Israelista, jossa sekä miehet että naiset saavat perusteellisen sotilaskoulutuksen. Maan puolustusvoimien suorituskyky on niin korkealla tasolla, että Israelin hävittämisestä haaveksivat arabivallat joutuvat kiristelemään hampaitaan. Parempi niin, pelote toimii.
Perustuslain mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen. Olisi älyllisten ja fyysisten voimavarojen hukkaamista, jos tämä ei lopulta tarkoittaisi myös naisten asevelvollisuutta.
Varat naisten sotilaskoulutukseen saadaan helposti purkamalla passiivisuuteen kannustavan sosiaaliturvan korruptoivimpia muotoja. Verovarojen rahastusautomaatiksi muuttunut yleinen asumistuki voitaisiin lakkauttaa ja siirtää vapautuvat 1,6 miljardia sukupuolineutraalin maanpuolustuksen toteuttamiseen. Se olisi vuosisadan tasa-arvoteko.
