Yli 400 000 katselua kerännyt betoni on saavuttanut tavoitellun kuivuusasteen, Digita kertoo tiedotteessa.
Huhtikuussa valtakunnalliseksi televisio-ilmiöksi noussut Betonilive saavutti huippunsa ensimmäisenä pääsiäispäivänä, kun yli 400 000 katselua saanut Suomen kenties tunnetuin betonivalu saavutti tavoitellun kuivuusasteen noin aamukahdeksan aikaan.
Huhtikuun kolmantena päivänä käynnistyneen betonin kuivumisprosessin arvioitiin alun perin kestävän noin kuukauden, mutta huhtikuun lämpimät päivät nopeuttivat prosessia.
– Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja sama pätee myös betonin kuivumiseen. Kiitämme kaikkia, jotka elivät mukana tätä jännittävää matkaa kanssamme ja olemme vilpittömän iloisia siitä positiivisuuden aallosta, jonka betonilive suomalaisissa herätti. Tämä ylitti kaikki odotuksemme. Meiltä on pyydetty paljon toista tuotantokautta ja aiomme harkita tätä vakavasti, Digitan IoT-liiketoiminnan johtaja Tuomas Kolkka kiittelee tiedotteessa.
Betonilivessä haluttiin havainnollistaa kuinka moderni IoT-teknologia mahdollistaa rakenteiden kosteuden seurannan. Betonilivessä katsojat saivat usean viikon ajan reaaliaikaista tietoa siitä, kuinka kuiva betonilaatta milloinkin on. Samalla ruudussa nähtiin yleissivistävää tietoiskua betonin ominaisuuksista.
Betonilive näkyy vielä perjantaihin 25. huhtikuuta kello 12 asti netin välityksellä osoitteessa Digita.fi/betonilive ja antenni-tv:n kanavapaikalla 38. Saadakseen betoniliven näkyviin televisiossa, tulee antenni-tv-talouksissa hakea kanavat uudelleen. Useimmat vastaanottimet etsivät kanavat automaattisesti. Jotkin vanhemmista vastaanottimista saattavat vaatia tehdasasetusten palauttamisen ennen kanavahaun tekemistä. Ohjeet kanavien viritykseen löytyvät laitteen käyttöoppaasta sekä digita.fi-sivustolta.