Valkoposkihanhia Joensuun Iiksenniityn alueella keskiviikkona 9.10.2024. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Suomen suurimmassa parvessa havaittiin 50000 hanhea

Valkoposkihanhien syysmuutto jatkuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valkoposkihanhet tekevät hidasta lähtöä eikä kuluneen jakson aikana uusia valkoposkihanhia ei ole saapunut Suomeen. ELY-keskukset kertovat asiasta tiedotteessa.

Suomen sisäinen muutto ja Suomesta poismuutto kuitenkin jatkuvat. Jakson suurimmat havainnot tehtiin sunnuntaina 13. lokakuuta Orimattilan Kurunkulmassa, jossa havaittiin 50 000 valkoposkihanhea ja Mäntsälän Nikinojassa sekä Hausjärven Oitissa, jossa kummassakin havaittiin 40 000 valkoposkihanhea.

Pohjois-Karjalassa on edelleen kymmeniä tuhansia valkoposkihanhia, mutta jättiparvet ovat hiipuneet ja hajaantuneet pienemmiksi muuton edetessä.

Tiistaina 15. lokakuuta Suomesta poismuutto kiihtyi ja esimerkiksi Porvoon Söderskärin lintuasemalla havaittiin 49 000 muuttavaa hanhea, joista valkoposkihanhiksi määritettiin 25 800. Viron luoteisrannikon lintuaseman Põõsaspeassa havaittiin 60 000 muuttavaa hanhea, joista valkoposkihanhiksi tunnistettiin 40 000.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)