Tiedustelu on osa toimivaa yhteiskuntaa, ja nykyään sitä myös kuunnellaan. Todellisuudessa valtiojohto on kuunnellut tiedusteluelimiään aina. Mutta me vain olemme tienneet siitä nykyistä vähemmän.
Kuluvalla viikolla ilmestyvät entisen Pääesikunnan sotilastiedustelun apulaispäällikkö Martti J. Karin muistelmat. Olen kirjannut ne ja toimittanut teoksen täydentäen Karin muistoja kymmenillä haastatteluilla.
Vielä vuonna 2017 tällaista teosta ei olisi voinut kirjoittaa eikä julkaista. Ajatuskin olisi ollut ennenkuulumaton. Tuona vuonna tiedusteluala ajautui syvään järkytykseen Helsingin Sanomien julkaistua artikkelin Martti J. Karin aiemmasta työpaikasta, Viestikoelaitoksesta. Mutta jo vuonna 2018 ilmestyi postuumisti omaelämäkerta nimeltä Irtoviiksimies – erään suomalaisen sotilastiedustelijan elämä. Everstiluutnantti Timo Liene sai käsikirjoituksensa kutakuinkin valmiiksi ennen kuin menehtyi syöpään.
Siviilitiedustelun osalta, eli Suojelupoliisissa, muutos kohti avoimuutta alkoi aiemmin. Vuonna 2007 sisäministeri Anne Holmlund (kok) oli joutunut vastailemaan liian moneen median kysymykseen päällikkö Seppo Nevalan sairausloman aikana, eikä Supon viestintäyksikköä ollut olemassa. Supoa johtamaan valittiin Holmlundin entinen erityisavustaja Ilkka Salmi, ja ensimmäinen viestintäpäällikkö Liinu Lehto aloitti työnsä Supossa vuonna 2008. Myöhemmin Lehto kertoi työnsä alkutaipaleesta Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisussa Strategisen viestinnän salat.
Muutosvastarinta oli väkevää. Viestintäpäälliköstä kyseltiin sisäisesti asiattomia, poliisiylijohtaja ei ollut sietää siviiliä eikä sisäistä viestintää arvostettu, mutta ulkoistakaan ei haluttu hyväksyä. Viidessä vuodessa Suojelupoliisin väki tottui ja alkoi jopa pitää viestinnästä.
Supon pohjoismaiset verrokit, kuten Ruotsin Säpo, Norjan PST ja Tanskan PET, olivat aloittaneet oman viestintänsä ja julkisen preesensinsä kehittämisen noin viisi vuotta ennen Suojelupoliisia. Niinpä siinä vaiheessa, kun Supon viestintä oli hyväksytty osaksi tekemistä, olivat naapurien viestinnät jo kymmenvuotiaita ja Suomi takamatkalla.
Se että toiminnan ydin on salaista ei tarkoita, että yhtikäs mistään ei olisi tarpeen kertoa ulospäin. Valikoivaa asioista julki kertominen on, totta kai. Mutta Supon suhteen kyse on ollut myös keskusteluaiheiden ja oman mediakuvan hallinnasta. Tiitisen listaan ja Neuvostoliiton KGB-aikoihin tuijottaneiden huomio alkoi kääntyä ajankohtaisempiin asioihin kuten terrorismintorjuntaan ja vastavakoiluun. Presidentin poliisiksi haukuttu ”salainen virasto” alkoi mielikuvissa löytää paikkansa osana nykyaikaista suomalaista yhteiskuntaa. Ratakadun mystinen ovi sai kuvissa rinnalleen ihmisiä, jotka saattoivat jopa hymyillä.
Suomen sotilastiedustelussa tämä polku on vielä kesken.
Kehitys hyytyi
Norjassa ulkomaan- ja sotilastiedustelu E-tjenesten on julkaissut vuosikatsauksia ainakin vuodesta 2011. Ruotsin puolustusvoimien sivujen hakutoiminto löytää sotilastiedustelu MUST:n vuosiraportin vuodelta 2009. Suomessa taas sotilastiedustelulle luotiin raportointivelvollisuus, kun tiedustelulainsäädäntö astui voimaan vuonna 2019. Ensimmäinen vuosikatsaus julkaistiin vuonna 2021, ja seuraava vuonna 2023.
Martti J. Kari ja vuonna 2013 tiedustelupäällikkönä aloittanut kenraalimajuri Harri Ohra-aho edustivat toiminnallaan tiedustelulainsäädäntöä valmisteltaessa Suomen oloissa ennenkuulumatonta avoimuutta. Ohra-aho mainitsikin Martti J. Karin muistelmissa, että runsas julkiseen keskusteluun osallistuminen myös somessa tiedustelulakeja valmisteltaessa oli eräänlaista avoimuuden rajojen kokeilemista.
Mutta kun tiedustelulait saatiin voimaan, tämä kehitys ikään kuin hyytyi. Martti J. Kari jäi reserviin jo 2017, Ohra-aho siirtyi vuonna 2019 siviilivirkaan puolustusministeriöön. Ohra-ahoa tiedustelupäällikkönä seurannut, julkisuuden suhteen rohkea kenraalimajuri Pekka Toveri sai olla tehtävässään vain runsaan vuoden. Avoimuus ja joiltain osin myös uuden kehittäminen ovat olleet vuonna 2019 aloittaneelle, nyt väistyvälle komentaja Timo Kiviselle hankalia ja jopa epämiellyttäviä asioita.
Tiedustelusta keskusteleminen aiheuttaa useimmiten mielikuvia KGB:sta, salamurhista ja James Bondista. Harvalle tulee mieleen, että tiedustelussa on kyse tiedosta. Informaatio ja sen kontrollointi sekä sen jakelu ovat vaikuttamisen välineitä. Tieto on valtaa.
Yhdysvallat huomioi tämän ryhtyessään ennen Venäjän hyökkäyksen käynnistymistä helmikuussa 2022 jakamaan tiedustelutietojaan ensin kumppanimaille ja lopulta yleisölle. Presidentti Joe Biden kertoi Suomen presidentti Sauli Niinistölle lähestyvästä hyökkäyksestä yli kolme kuukautta aiemmin, marraskuussa 2021 Glasgow’n ilmastokokouksessa. Kun hyökkäys käytännössä läheni, Yhdysvallat alkoi pitää tiedoistaan lehdistötilaisuuksia. Osa uskoi, osa ei. Historia osoittaa, että amerikkalaiset eivät varoittaneet turhaan.
Tällaisesta tiedustelutiedon jakamisesta käytetään englanniksi nimitystä prebunking. Käytännössä kyse on ennakoivasta julkistamisesta, jonka tavoitteena on vaikuttaa vastustajan toimintaan. Harri Ohra-aho arvioi viime kesänä Maanpuolustus-lehdessä, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ottanut julkistamista huomioon päätöksenteossaan, koska oli valmistautunut Krimin valtauksen tyyppiseen erikoisoperaatioon – tunnetuin seurauksin.
Suomessa pullon henki ehkä olisi tiedustelulakien valmistumisen jälkeen haluttu takaisin pulloon. Kremlin miehet ovat kuitenkin pitäneet huolen siitä, että jos avoimuuden henki nyt pulloon pakotettaisiin, pullo varmaan räjähtäisi.
Minne kiekko tuli
Tähän liittyy olennaisesti myös se, miten Martti J. Karin tarina jatkui. Neuvostoliittoa ja sitten Venäjää koko sotilasuransa ajan seurannut tiedustelueversti löysi eläköidyttyään uuden työn Jyväskylän yliopistosta, johon hänet palkattiin käynnistämään turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelma. Tähän työhön ja valmisteilla olevaan väitöskirjaansa liittyen hän oli pitänyt loppuvuodesta 2018 luennon Venäjän nykytilasta. Kun Putin teki älyttömän siirtonsa hyökäten Ukrainaan, muisti eräs opiskelija Karin luennon. Hän latasi sen Jyväskylän yliopiston palvelimelta talteen ja lisäsi omalle Youtube-kanavalleen.
Pipo päässä luentosalin edessä tepastelevasta ja illuusiottomia linjauksia Venäjän synkeästä tilasta latelevasta lyhyenlännästä tiedustelueverstistä tuli sensaatio. Näyttökerrat hipovat jo kahta miljoonaa, ja kommenttikenttään on tulvinut kiitoksia paitsi suomeksi, myös englanniksi, venäjäksi, puolaksi ja englanniksi. Martti J. Karille vyöryneet haastattelu- ja vierailupyynnöt jatkuivat käytännössä hänen kuolemaansa saakka, ja sekä kokoomus, perussuomalaiset että keskusta pyysivät häntä keväällä 2023 ehdolle eduskuntavaaleihin.
Syy kieltäytymiselle oli sama kuin se, miksi luennoivalla upseerilla oli sisällä pipo päässä. Vuonna 2018 syöpähoidot saivat miehen palelemaan koko ajan. Keväällä 2023 syöpä oli edennyt niin pitkälle, että horisontissa näkyi enää yksi suunta.
Jotkut Martti J. Karin kollegat ovat sanoneet hänestä, ettei hän istunut perinteiseen upseerin muottiin. Eikä toki istunutkaan. Ajoittainen luonnonlapsimainen, juureva koheltaminen yhdistettynä terävään älyyn ja tiedustelukonkarin tietomäärään oli Karin ”supervoima”. Olemalla oma, mutkaton itsensä ja annostelemalla hiljaista tietoaan yleisölle hän koki tekevänsä palveluksen isänmaalle ja sen turvaamiselle tässä ajassa.
Kesken jäi vielä Jyväskylän yliopistossa kognitiivisen turvallisuuden tutkimisen ja kehittämisen hanke Kilpi, jonka lisäksi Petteri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus informaatiopuolustuksesta.
Harri Ohra-ahon tapaan lainaan Wayne Gretzkya: erinomainen pelaaja ei ole siellä mistä kiekko lähtee vaan siellä, minne kiekko on tulossa. Mara näki jo varhain avoimuuden voimavarana, edisti sitä ja samalla muutti meidän käsitystämme tiedustelusta. Muiden tehtäväksi jää nyt jatkaa tätä työtä.
