Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen luki perinteisen joulurauhan julistuksen Brinkkalan talon parvekkeelta Turussa. LEHTIKUVA/RONI LEHTI

Suomen Turku julisti joulurauhan – perinne 1320-luvulta lähtien

Myös Verkkouutiset toivottaa lukijoilleen rauhallista joulua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun joulurauhan julistus juontaa juurensa jo keskiajalta ja kaupunki lienee ainakin Pohjoismaissa ainoa kaupunki, missä perinne on säilynyt lähes katkeamatta.

Perinteisen julistuksen luki Brinkkalan talon parvekkeelta Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen.

Musiikista vastasi Laivaston soittokunta. Lauluosuudet hoitivat Mieskuoro Laulun ystävät sekä Turun NMKY:n mieskuoro Naskalit.

Joulurauhanjulistus on radioitu vuodesta 1935 ja televisioitu vuodesta 1983 lähtien.

Joulurauhaa satoja vuosia

Vanhin joulurauhanjulistus on 1600-luvulla käytössä olleen tekstin suomennos. Se on sisältynyt Porista löytyneeseen kokoelmaan Turun maistraatin valakaavoja ja julistuksia.

Nykyisen julistuksen pohjana on Turun palon jälkeen maistraatin sihteerin muistista kirjoittama sanamuoto, joka on paljon tiivistetympi versio kuin Ruotsin suurvalta-ajan ja luterilaisen puhdasoppisuuden kauden aikoina.

Joulurauhan julistuksen kukoistusaikana 1700-luvulla annettiin kuitenkin runsaasti yksityiskohtaisia ohjeita kunnialliseen elämäntapaan.

Niinpä 1600-luvulla asukkaita kehotettiin puhdasoppisuuden ajalle tyypillisesti kuulemaan Jumalan sanaa, kiellettiin mässäily ja juopottelu, väkivaltaisuus kotona, pellolla tai niityllä, melskaaminen ja kaikenlainen rauhaton käyttäytyminen, varoitettiin palovaarasta ja lopuksi yleisesti kehotettiin ottamaan vaarin hyvistä neuvoista.

Sanamuoto ja sisältö ovat aikojen kuluessa muuttuneet. Perussävy on kuitenkin säilynyt. Alkujaan joulurauha luettiin vain ruotsiksi, mutta vuonna 1711 tapahtui ”kauhea onnettomuus, että joulurauha oli tullut julistetuksi paitsi ruotsin myös suomen kielellä”.

Raatihuoneen tiedetään sijainneen samalla paikalla keskiaikaisen raatihuoneentorin (nyk. Vanha Suurtori) yläpäässä aina 1320-luvulta lähtien. Vuoden 1736 lokakuussa vihittiin käyttöön Samuel Bernerin suunnittelema barokkiraatihuone, josta julistukset luettiin aina Turun paloon vuoteen 1827 asti.

Palon jälkeen Brinkkala kunnostettiin raatihuoneeksi ja julistukset tapahtuivat edelleen porttikäytävän yläpuolella olevasta keski-ikkunasta. Ensimmäisen kerran julistus luettiin Brinkkalan parvekkeelta vuonna 1886.

Turku lienee Pohjoismaissa ainoa kaupunki, jossa perinne on jatkunut lähes katkeamattomana vuodesta toiseen.

Perimätiedon mukaan joulurauha on jäänyt julistamatta isonvihan aikana vuosina 1712-1721. Perinteessä lienee ollut katkos myös vuosien 1809-15 välillä. Vuonna 1917 julistus peruttiin miliisilakon takia. Jouluna 1939 Turkuun odotettiin Neuvostoliiton ilmapommitusta ja tilaisuus peruutettiin.

Joulurauhan julistus

”Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla;
ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha
kehottamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään
sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään
sillä se, joka tämän rauhan rikkoo
ja joulurauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee,
on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen,
jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa.”

Lähde:
Tarja-Tuulikki Laaksonen: Huomenna jos Jumala suo – Lyhyt historiikki joulurauhaperinteestä Turun Vanhalla Suurtorilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)